Ellipsin ainoa keikkataltiointi tänään tv:ssä – Toistaiseksi kuopattu sooloprojekti palaa vielä, vakuuttaa Haloo Helsingin keulahahmo

Seuraavaksi Elli suuntaa katseensa kohti Haloo Helsingin uutta levyä.
27.12.2019 09:55

Haloo Helsinki! -keulahahmo Elli Tiilikaisen sooloprojekti Ellips lopetti toimintansa 19. joulukuuta Tampereen G Livelabissa heitettyyn konserttiin, joka huipensi loppuvuoden klubikiertueen ja samalla menestyksekkään soolovuoden. Telakalle laitetun Ellipsin tunnelmiin pääsee kuitenkin palaamaan tänään (27.12.) Yle Teemalla kello 22:45, jolloin kanavalla nähdään ainoa bändistä tehty keikkataltiointi. Studiolive uusitaan tiistaina 31. joulukuuta ja se on myös katsottavissa Yle Areenassa jo nyt.

Elli kertoo tuoreessa Ylen haastattelussa, että vaikka Ellips nyt jääkin tauolle, ei sen tarina ole tullut vielä päätökseen. Ellips tullaan vielä herättämään henkiin, vaikka laulaja ei vielä osaakaan sanoa milloin, miten ja missä.

”Mulla jäi aika paljon ylimäärästä materiaalia, mikä ei albumille mahtunut. Kyllä mä odotan, että joskus pääsen ne viimeistelemään”, Tiilikainen sanoo.

Seuraavaksi Ellin huomio palaa kuitenkin takaisin taukoa viettäneeseen Haloo Helsinkiin. Keväällä on tarkoitus aloittaa uuden albumin nauhoitukset ja keikkalavoille yhtye palaa taas vuonna 2021. Ennen nauhoituksia suunnitelmissa on pitää vielä ihan rehellisesti lomaa.

”Ampaisen jonnekin kauas. En ole ikuisuuksiin ollu missään, kun viime vuosi meni tossa Ellips-levyn teossa. Nyt on tunne, että olisi karisteltava se kaikki, vaikka tämä on ollutkin paras vuosi aikoihin. Ihminen tarvitsee nollausta.”

Lue Ellin koko haastattelu täältä.