Järkyttäviä tuhoja kaakkois-Yhdysvalloissa aihuettanut hurrikaan Helene on saanut musiikkimaailman tähdet ojentamaan auttavat kätensä apua tarvitseville. Metallica lahjoitti All Within My Hands -säätiönsä kautta 100 000 dollaria ruoka-apua tarjoaville yhdistyksille.
Country-legenda Dolly Parton avasi kukkaronsa nyörejä vielä reilummin.
Laulaja veti improvisoidun esityksen Newportin Walmartin parkkipaikalla perjantaina hirmumyrskyn lehdistötilaisuuden yhteydessä, ja ilmoitti samassa yhteydessä lahjoittavansa miljoona dollaria hurrikaani Helenen uhreille. Asiasta raportoi Rolling Stone.
”Lahjoitan henkilökohtaisesti omalta pankkitililtäni miljoona dollaria tänään”, Parton sanoi yleisölle. ”Mutta tehtävää on paljon ja yritämme löytää muita tapoja kerääksemme lisää rahaa.”
Parton työskentelee yhdessä The Dollywood Companyn kanssa saadakseen kasaan toisen miljoonan dollarin lahjoituksen. Rahat lahjoitetaan Mountain Ways Foundationille, joka tekee avustustyötä itäisessä Tennesseessä, Pohjois-Carolinan länsiosissa ja Appalakkien alueella.
Tennesseessä varttunut Parton tarjosi paikallisille myös lohdutuksen sanoja.
”Katselen ympärilleni ja ajattelen: nämä ovat minun vuoreni. Minun laaksoni ja valtoimenaan virtaavat jokeni. Tämä on minun väkeäni. Nämä vuoriston väriset sateenkaaret, tämä on minun väkeäni ja tämä on minun kotini … Haluan teidän tietävän, että olen kanssanne, sillä olen osa teitä. Rakastan teitä.”