Juuri uuden =1-albuminsa julkaisseen Deep Purplen laulaja Ian Gillan nimeää ”epäpyhän brittiläisten rockjättien kolminaisuuden tärkeimmän” yhtyeen.
Termillä viitataan Deep Purpleen, Black Sabbathiin ja Led Zeppeliniin.
”Aivan kuten ’seksi, huumeet ja rock’n’roll’, ’epäpyhä kolminaisuus’ -termi on hyvien ystäviemme musiikkitoimittajien tekosia”, Gillan selvittää The Sunin haastattelussa. ”Me tunsimme heidät, ryyppäsimme heidän kanssaan, ja he pukivat sanoiksi sen, mitä kaikki tekivät — jotain erottuvaa ja tunnistettavaa.”
”Tiettyyn rajaan asti Sabbath oli tärkein, sillä ilman heitä ei olisi ollut Seattlea [grunge-skeneä] tai heavy metalia”, Gillan toteaa bändien vaikutusta pohtiessaan. ”Tonyn [Iommi] tekemiset noina alkuvuosina olivat aivan mahtavia. Todella väkevää toimitusta.”
Gillanin mukaan kaikki kolme bändiä ”tekivät yhdessä jotain, mitä ei oltu aiemmin nähty. Ne laittoivat liikkeelle kaiken sen, mikä oli ollut muhimassa edellisen kymmenen vuoden ajan.”