Billie Eilish sai kasvoihinsa osuman katsomosta heitetystä esineestä – keikka ei tästä keskeytynyt

15.12.2024 21:07

Joku heitti katsomosta rannekorun ja osui sillä suoraan Billie Eilishiä kasvoihin perjantaina Arizonan Glendalessa. Välikohtaus sattui kun laulaja istui lavan reunalla esittämässä Barbie -elokuvan soundtrackilta löytyvää What Was I Made For? -kappaletta.

Eilish ei silmät kiinni laulaessaan nähnyt lähestyvää esinettä, mutta itse esitykseen sillä ei ollut vaikutusta. Eilish loi osuman jälkeen pettyneen katseen yleisöön ja jatkoi laulamista.

Tavaroita on viskelty lavalle toki kautta aikojen. Viime aikoina tempaukset ovat kuitenkin keskeyttäneet konsertteja. Bebe Rexha tarvitsi kolme tikkiä saatuaan iPhonen kasvoihinsa vuonna 2023. Viime kuussa Zach Bryan keskeytti konserttinsa Portlandissa saatuaan lieriömäisestä esineestä osuman jalkaansa. Vain muutamaa päivää aiemmin lavalle heitetty esine osui Bryanin yhtyeen kitaristiin.

Lue myös: Billie Eilish saavutti Spotify-merkkipaalun, johon on yltänyt aiemmin vain kaksi artistia

Lue myös: Billie Eilish soimaa nykypäivän artistien julkaisupolitiikkaa – ”Mitä tuhlausta”