Billie Eilish on kolmas artisti, joka on saanut kerättyä Spotifyssa yli 100 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa. Tämän kunnioitettavan merkkipaalun ovat lisäksi ylittäneet ainoastaan Taylor Swift (parhaimmillaan 102 miljoonaa kuuntelijaa kuukaudessa) sekä The Weeknd (107 miljoonaa kuuntelijaa). Asiasta uutisoi Billboard.
22-vuotias Eilish on nuorin yli 100 miljoonaa kuuntelijaa kuukaudessa Spotifyssa kerännyt artisti (sekä Taylor Swift että The Weeknd, oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye ovat 34-vuotiaita). Eilishin tapauksessa merkittävän tekee lisäksi se, että sekä Swiftillä että The Weekndillä on yli tuplasti enemmän kappaleita Spotifyssa kuin Eilishilla, jolla on suoratoistopalvelussa 82 kappaletta. Kahdeksan näistä on rikkonut Spotifyssa yli miljardin kuuntelukerran rajan; Eilishin kuunnelluimmalla, vuonna 2018 julkaistulla Lovely-kappaleella (jolla on mukana Khalid) on striimauksia yli 2,8 miljardia ja toiseksi kuunnelluimmalla Bad Guy -kappaleella kuuntelukertoja on yli 2,5 miljardia.
Eilishin kolmas pitkäsoitto Hit Me Hard and Soft julkaistiin viime toukokuussa. Levyn kuunnelluimmalla kappaleella Birds of a Featherilla on Spotifyssa tätä kirjoittaessa kuunteluja reilut 309 miljoonaa.