Kanadalaisen hevipioneeri Anvilin perustukset luotiin jo vuonna 1973. Viisi vuotta myöhemmin pääkaksikko Steve "Lips" Kudlow ja Robb Reiner saivat ympärilleen muusikoita, joiden kanssa Anvilin ura lähti todella käyntiin. Tai tavallaan…
Anvil on nimittäin julkaissut vuosien mittaan kolmetoista studioalbumia, joista viimeisin, This Is Thirteen, ilmestyi vuonna 2007. Bändi ei ole koskaan saavuttanut sen suurempaa suosiota, vaikka Slashin, Lars Ulrichin ja Lemmyn kaltaiset muusikot ovatkin tunnustaneet Anvilin vaikutuksen omissa tekemisissään.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa kovaa vauhtia. Suorastaan hykerryttävä Anvil! The Story Of Anvil -dokumentti, joka julkaistaan helmikuun lopulla, on kerännyt huimia kommentteja arvostelijoilta ja kollegoilta. "Unohtakaa Spinal Tap, tämä on se rockin historian paras kertomus" ja niin edelleen.
Brittimedioiden mukaan Anvil on viimeinkin "breikkaamassa", sillä rkesteria manageroivat nyt Slayerin taustavoimat ja keikkoja myy sama yhtiö, joka vastaa esimerkiksi Coldplayn esiintymisistä.
– Olemme nyt astumassa uramme kesään, pitkän, pitkän talven jälkeen. Olemme jonkinlainen raskaan rockin Rocky Balboa, ihmiset haluavat nähdä meidän voittavan, fiilistelee Kudlow.
Dokumentin traileri löytyy täältä ja kotisivut ovat puolestaan täällä.