NME kertoo Rihannan avanneen mietteitään eilen uutisoimamme Kanye West -sattumuksen tiimoilta. Michael Jackson Video Vanguard Award -palkinnon viime sunnuntaina järjestetyssä MTV Video Music Awards -gaalassa pokannut Westhän ilmoitti kiitospuheensa päätteeksi aikovansa lähteä mukaan Yhdysvaltain presidenttikilpaan vuonna 2020. Reaktiona yhteistyökumppaninaankin toimineen Westin tuoreimpaan julistukseen RiRi ennätti kommentoimaan tapahtunutta Entertainment Tonight -medialle tuoreeltaan seuraavan argumentin kera:
– Ihmiset äänestävät Donaldia (Trump), miksi he eivät äänestäisi Kanyeta?
Myös Valkoisen talon lehdistövastaava Josh Earnest lohkaisi Billboardille sanasen Westin tiedoksiannon tiimoilta:
– Odotan saavani nähdä, millaisen sloganin hän (West) kirjailuttaa kampanja-hattuunsa. Rihannan alussa tiivistetyt anekdootit videomuodossa alla.
