Tarkkailuluokka nostaa esille uusia ja tuoreita artisteja, joita kannattaa pitää silmällä.
Laulaja-lauluntekijä Otto V. sekoittaa koruttomassa ja pelkistetyssä musiikissaan folkin juurevuutta punk-asenteeseen. Asan Roihis Musica -levy-yhtiö julkaisi Otto V.:n Palaako metsä? -kokopitkän loppuvuodesta 2018.
Taiteilijanimen takaa löytyy Etelä-Karjalan Joutsenosta tuleva Otto Venäläinen, joka vaikuttaa soolotuotostensa ohella progeyhtye The Solar Apparatus ja tekee ambientiksi luokiteltavaa musiikkia Odkid-nimellä. Ensimmäiset biisinsä Venäläinen nauhoitti 13–14-vuotiaana kasettineliraiturilla. Siitä alkoi pitkä tie, jota hän kulkee edelleen.
”Parhaassa tapauksessa sen laulun kautta mie sekä laulun vastaanottaja – kuulija – saattaa ajatella asioita uudesta perspektiivistä.”
– Yksinkertainen syy oli ja on edelleen tarve ilmasta niitä asioita mitä laulan. Laulun kautta voi sanoa jotain, mitä ei muilla keinoin vaan osaa tai pysty ilmaisemaan. Siinä laulunteossa kyllä joutuu paljastamaan itsestään asioita, usein tajuaa vast jälkeenpäin mitä ja miksi. Parhaassa tapauksessa sen laulun kautta mie sekä laulun vastaanottaja – kuulija – saattaa ajatella asioita uudesta perspektiivistä, Venäläinen pohtii lauluntekijöitä kautta aikain askarruttanutta laulun mystiikkaa.
Musiikistasi on omaan korvaani kuultavissa folkin sekoittuminen punk-asenteeseen. Miten itse kuvailisit omaa soundiasi?
– Tietty koruttomuus, vähäeleisyys ja pelkistetty muoto siinä on, yleisesti myös suht simppelit biisin rakenteet ja teksti on miulle tosi tärkeä aspekti. Asa Masa luonnehti sitä rujon kauniiksi, se on aika hyvä tiivistys, Otto V. tuumailee.

Omaan ääneensä merkittäväksi artistiksi Otto V. nostaa Eelsin, jonka Mr. E on luonnehtinut musiikkiaan – hyvin kuvastavasti – ”self-help rockiksi”. Myös Slowdiven Neil Halsteadin folk-henkinen soolotuotanto on löytänyt erityisen paikkansa Venäläisen sydämessä. Omassa musiikissaan häntä puhuttelee esteettisesti yksinkertainen ja selkeä ilmaisu – yhteyden löytäminen artistin ja kuulijan välillä.
”Kerran baarissa yksi nainen tokaisi, että: ’tää on sellasta musiikkia, jonka kuuluu olla olemassa.'”
– Jonkunlainen vapautumisen tunne jos tulisi, olennaista on tarjota mahdollisuus oivallukseen tai uusiin näkökulmiin. Sitä myös yrittää sanoa jotain semmosta mitä ei oo sanottu, vaikka kaikkihan on sanottu jonkun mielestä. Ja tietysti hyvä, simppeli, voimaa antava biisi kiinnostaa tehä!
Mikä on ollut mieleenpainunein palaute, jota olet saanut musiikistasi?
– Kerran baarissa yks nainen tokaisi, että: ”tää on sellasta musiikkia, jonka kuuluu olla olemassa”, Venäläinen muistelee.
Julkaisit kohta puolisen vuotta takaperin Palaako metsä? -albumin Roihis Musican kautta. Mitä on luvassa seuraavaksi?
– Seuraava julkaisu on pilaantuneesta banaanista kertova ”köyhän miehen bossanova” -biisi, jossa on Asan fiitti. Teen kans toista levyä Joutilaat-bändini kanssa (sama bändi soittaa Palaako metsä? -levyllä), levy on viel aika alkutekijöissään mutta biisit on valmiina, julkaisuajankohtaa en osaa sanoa.
Tiedätkö yhtyeen tai artistin, joka ansaitsee pulpettinsa Soundin Tarkkailuluokalle? Ilmianna heidät meille seuraavalla kaavakkeella:
Hups! Emme löytäneet lomakettasi.
Ota myös haltuun Soundin Tarkkailuluokka-soittolista, jolta löydät (lähes kaikki) sarjassa esitellyt artistit siististi yhdessä paketissa: