The Wildheartsin debyytti Earth Vs. (1993) valittiin ilmestyessään Kerrang!–lehden vuoden levyksi. Sen jälkeen yhtye teki muutaman hyvän kiekon, kunnes huumesekoilut veivät hulivilit mennessään. Uuteen alkuun päästiin The Wildhearts –albumilla (2007), jota seuraa Chutzpah!.
Ensimmäisellä pyöräytyksellä levy tuntuu sekavalta. Huomion varastaa muun muassa Volbeatin kanssa työskennelleen tuottaja Jacob Hansenin loihtima moderni ja kliininen metallisoundi, joka ei aivan varauksetta istu yhtyeen pirtaan. Musiikki ei tunnu hengittävän vapaasti. Jos radioräätälöinnin standardit pystyy hyväksymään, tarttuvat, hienosti rakennetut melodiat ja harmoniat kuitenkin alkavat maistua.
Vaikka Gingerin luotsaaman ryhmän paletti on tyylillisesti sekaisin, ja oma äänikin vähän epämääräinen, jokaisesta kappaleesta löytyy pihvi. Ja vaikka You Are Proof That Not All Women Are Insane lähentelee jo Blink 182 -“sfäärejä”, se ei pahemmin sapeta. Vastapainoksi löytyy räväkämpää hituria, kuten avausraita The Jackson Whites, ja räyhähenkinen Tim Smith, joka purkautuu hienosti polveilevaan kertaukseen.
Tarjolla on 36 minuuttia koukuttavaa yhteislauluhoilausta. Nautitaan kolpakon kanssa.
