Tehosekoitin on mellastanut pitkään ja riemukkaasti popin värikylläisellä temmellyskentällä ja piristänyt osaltaan maamme äänitemarkkinoita. Tanner on tömissyt ja raja-aidat kaatuneet, se käy selväksi tältä tuplakokoelmalta.
Yhtyeen varhainen punk-kausi on rajattu syrjään, mutta muuten ykkös-cd:llä vilisee pophistoriaa ääninauhana ohi hyvin kuluttajaystävällisessä muodossa. Taas (toivottavasti) ajankohtainen Asfaltti polttaa on kuin 60-luvun listaohjelmasuosikki, joka vei kärkisijan viikosta toiseen ja alkoi viimein ärsyttää niin, että se piti sulkea aikakapseliin "avataan 30 vuoden kuluttua" -tarralla varustettuna. Tuskin sen tehojouset ovat feidautuneet, kun Byrds-kitara alkaa Lentää lentokonetta, joka voisi olla samalta ajalta, mutta toiselta puolen maapalloa. Kuulija saattaa lisäksi huvittaa itseään bongaamalla biisien joukosta lyhyiden katkelmien muodossa lukuisia tuttuja popnimiä.
Se ei tee Tehosekoittimesta ykkösluokan plagiaattoria, vaan kertoo pikemminkin heidän vaikutteidensa laajuudesta. Ykköslevy on millä mittapuulla tahansa tarkasteltuna erinomaisen maukasta popmusiikkia. Se alkaa lähes villeleinosmaisesti iskelmällisellä uutuustunnelmoinnilla Hetken tie on kevyt ja saa täyttymyksensä kertakaikkisen upealla Lauralla, väliin mahtuu 11 toinen toistaan komeampaa levytystä. 26 hittiä on kuitenkin hieman yliampuva nimi, sillä kakkoslevy koostuu lähinnä ennen muinoin b-puoliksi kutsutuista fillereistä, hittien persposkista, joilla siitä huolimatta saattoi olla – kuten tässäkin tapauksessa usein – oma viehätyksensä. Monet pitävät takapuolista ja asioilla on yleensä kaksi puolta, niin myös tällä levyllä. Tällä bändillä niitä on enemmänkin; hurriganeshenkinen idioottirytistys Fiksu ja kypsä ja bokaspersmainen lattarikeinahtelu Pyydä tähdet taivaalta saattavat olla eräänlaiset ääripäät. En suuremmin ihmettelisi, vaikka nekin vielä jatkossa murtuisivat.
TEHOSEKOITIN: Golden Greats – 26 hittiä
Arvio julkaistu Soundissa 04/2002.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Tehosekoitin on mellastanut pitkään ja riemukkaasti popin värikylläisellä temmellyskentällä ja piristänyt osaltaan maamme äänitemarkkinoita. Tanner on tömissyt ja raja-aidat kaatuneet, se käy selväksi tältä tuplakokoelmalta.
Arvio
TEHOSEKOITIN
Golden Greats - 26 hittiä
levy-yhtiö
Golden Greats - 26 hittiä
levy-yhtiö