Yhden persoonan bändiksi itsensä jalostaneen Ninni ”Forever Band” Luhtasaaren toinen oma albumi on suomenkielinen, mikä sopii hänen persoonallisiin sanoituksiinsa ja niiden leikkimielisiin fantasioihin oivasti. Pintandwefallin ja ensimmäisen Forever-levyn englannin kieli natsasi kyllä garage-poppiin ja soolo-outoiluunkin, mutta nyt sen huomaa rajoittaneen jonkin verran multitaiteilijamme muissakin taidemuodoissa luomien mielikuvien vapaata virtausta. Bonusta tulee myös tekstien vaivattomasti yhteen sointuvista riimeistä ja niiden virkeästä soljumisesta helmeilevien popmelodioiden mukana.
Luhtasaaren laulutapa muistuttaa hauskasti satutädin lukunuottia, jossa kertojan äänen korkeus ja sävy nousee, laskee ja muuntuu eläytyvästi kuulijan johdattelussa. Niistä puuttuu kuitenkin suoraan runoista, saduista tai loruista sävellettyjä lauluja vaivaava keinotekoisuus, sillä nämä ovat varmasti syntyneet instantimmin, sävel ja sanat yhdessä. Pelkistetyt syntikkariffit ja kitarakuviot kirkastavat ja värittävät sävelmät vaistomaisella napakkuudella. Niitäkin leimaa sama leikkimielisyys kuin tarinoiden kuvitteellisia olotiloja esimerkiksi Tupakassa tai rakkaansa sisintä konkreettisesti koskettelemassa Niele minut -biisissä. Vasta unenomaisten seikkailujen päätteeksi kuullaan tuutulaulu Nuku jo.
