Jotkut levyt eivät kestä tarkempaa tutustumista. Real Estaten debyytti kuulosti todella hurmaavalta niin kauan kuin sitä kuunteli muiden puuhien taustalla. Kuulaasti helisevää, leppoisasti rullaavaa kitarapoppia, joka kumartaa suoraan parinkymmenen vuoden takaisille brittibändeille.
Siinä ei välttämättä ole mitään pahaa, että Real Estate kuulostaa luvattoman paljon The Smithsiltä, Feltiltä ja Teenage Fanclubilta, sillä ei uudistumisen tarvitse olla popmusiikissa itseisarvo niin kauan kuin annettavaa riittää sävellyspuolella.
Ja siihenhän Real Estate lopulta kompastuu. Levyn starttaa lähes täydellinen biisikolmikko, jonka voimalla loppulevy yrittää kannatella itseään vaihtelevin tuloksin. Green Aislesissa Real Estate on onnistunut lukitsemaan upeat melodiat täydellisen rentoon ja sopivan ryhdittömään (kyllä, popmusiikissa ryhdittömyys voi olla hyve) muotoon, ja pirteästi eteenpäin nakuttava It’s Real on kuin malliesimerkki tweepopin käsikirjasta.
Epätasaisuudesta huolimatta Days on levy, jota kuuntelee oikein mielellään, ja se saattaa hyvinkin kohota loppuvuoden kuunnelluimpien levyjen joukkoon. Parhaiden levyjen kärkeen sillä ei silti ole asiaa. Hyvää käyttömusiikkia indienostalgikoille.
