THE POSIES: Every Kind Of Light

The Posiesin paluu on monen kiihkeästi odottama tapaus. Failurella (1988) laadukkaan voimapoppisen levytysuransa aloittaneen bändin voimahahmot Ken Stringfellow ja Jon Auer näyttivät Successin (1998) jälkeen keskittyvän niin intensiivisesti erinäisiin sivuprojekteihinsa, että pessimistisimmät saattoivat ajatella The Posiesin olevan lopullisesti edesmennyt. Alex Chilton oli värvännyt molemmat uudelleen elvyttämäänsä Big Stariin ja Stringfellow ryhtyi auttamaan R.E.M.iä sekä yhtyeen keikkakokoonpanossa että studiossa. Stringfellow'n taidoista ovat lisäksi matkan varrella netonneet The Minus 5, Maria McKee ja jopa oma Lemonatorimme.

Etenkin nyt kun R.E.M. näyttää parhaat päivänsä ohittaneelta, on rockissa entistä selvemmin tilaa The Posiesin edustamalle huolitellulle, sydämellä ja älyllä työstetylle popille. Every Kind Of Lightilla yhtye on motivoinut itseään uusilla työtavoilla. Albumin biisitusinaa on kirjoitettu sitä mukaa, kun kolmen viikon studiosessiot ovat edenneet. Metodi ei yleensä ole mikään laadun tae, mutta tässä tapauksessa tuloksena on täysipainoinen ja onnistuneesti tarpeetonta tuotannollista hiomista hylkinyt levy.

Hiipivän rosoisesti ja lievän space-garageisesti pelin avaava It's Great To Be Here Again! on mainio tervehdys. All In A Day's Workillä The Posiesin lauluharmoniat soivat parhaasta päästä The Beatlesin tällä puolen ja toimivat vastavoimana biisin muriseville kitaroille. Second Time Around on levyn välittömin hitti – ärhäkkä roiskaisu, jolla syntsa ujeltaa liki hawkwindisesti. George W. Bushin ja Yhdysvaltojen suhdetta luotaava Could He Treat You Better? yllättää puhdaslinjaisena bluesina ja I Finally Found A Jungle I Like! etenee mehevän retroisella Stooges-imulla brassien ja paksujen urkujen tukevoittamana. Any-thing & Everything, Last Crawl ja That Don't Fly edustavat tyylikkäästi tervetulleen paluualbumin balladista antia.