Emilia Norpan ja Lotta Savolaisen melusaasteen vastavoimaksi perustama Pikku Kukka on kolmannella albumillaan jälleen pieni ja hento. Pois ympäröivä maa -albumilla (2009) kuultujen kitaristin ja rytmiryhmän kaikkoamisen myötä Pikku Kukka on suoriutunut eroon kotikaupunkinsa Viikate-miesten musiikkiin tuomasta rockisuudesta. Nyt yhtye on päättänyt pärjätä triona kahden pianon ja Antti Kivimäen kontrabasson voimin. Siellä täällä Merelle tosin saa lisämaustetta Antti Lehtisen sovittamasta jousikvartetista ja ohjelmoinnista.
Ilmaisultaan lähes uhkarohkean riisuttu Merelle huokuu hiljaista voimaa, joka ei kaipaa volyymillä tehtävää alleviivausta. Pikku Kukan vahva ja kirkas näkemyksellisyys vakuuttaa läpi levyn. Runolliset sanoitukset ovat sopusoinnussa Kivimäen basson voittopuolisen pehmeäksi syventämän soiton kanssa. Juuri yhtyeen poikkeuksellinen instrumentaatio takaa osaltaan, että albumi soi raikkaana ja virkistävän erilaisena.
Kesähitistä käyvää avausraitaa Jos ei sua täällä olisi seuraava Ystävä on laulultaan kuin PMMP:n ja Ultra Bran synteesi Savolaisen ja Norpan pianojen helkähtäessä koristeellisesti ja lyödessä rytmiä. Tuuli jättää äänen lähestyy muinaisten kirjallisten äänilevyjen tunnelmaa ja näyttää näin tietä Edith Södergranin ja Aale Tynnin runoihin sävelletyille lauluille Syksyllä ja Monena tuuliyönä.
Lopuilleen kääntynyt kaunis kesä on Merelle-albumilla vielä täydessä kukassa.