Perinteisen heavy metalin ilosanomaa jo vuodesta 2004 julistanut ruotsalaisyhtye ei tälläkään albumilla poikkea kaavasta. Vaikka yhtyeen palo omaan tekemiseensä tuntuu kesken kaiken hieman väsähtävän, onnistuu yhtye onneksi luomaan tunnelman uudelleen entistä ehompana albumin loppupuolella.
Albumi lähtee käyntiin mukavasti Die For The Devil -singlellä, jonka jälkeen vuorossa olevan The Black Sunin hauska puhelaulu saa kuulijan kiinnostumaan asiasta välittömästi. Myös Thunder And Hellin päättävä ”barokkikitara” erottuu kivasti kontekstistaan.
Sen jälkeen tunnelma lopahtaa muuttuen laiskaksi. Tuntuu, ettei yhtyeen asenne ole aivan kohdillaan, vaan on kuin jokin, ehkä juuri yhtye itse, pidättelisi itseään.
Uskon ollessa jo loppumaisillaan loppupuolen eeposmaiset Worship The Dark ja Ode To Death rykäisevät koneen uudelleen käyntiin ja ovat samalla albumin parhaimmat kappaleet.
Koko albumia muutama osuva raita ei kuitenkaan pelasta, vaan musiikkiin olisi voinut ujuttaa vielä lisää erikoisia jippoja: perinteinen kasarihevi kun näiltä kavereilta selvästi taittuu.
