The Darknessin ensialbumi Permission To Land (2003) oli kaikkine retroisuuksineen yksi julkaisuvuotensa valopilkkuja. 70-luvulta ponnistava hyper-energinen hard rock ja Justin Hawkinsin Freddie Mercuryn suuntaan kapuava vokaaliakrobatia olivat kivikova yhdistelmä. Samaa menoa tarjoaa myös bändin seitsemäs albumi.
Motorheart on röyhkeän itsevarma levy, jolla Justin Hawkins ei kaihda lähestyä yliampumisen riskirajaa. Laulussa voi yhä kuulla Freddie Mercurya ja Queenin tuntumassa ollaan sikälikin, että The Darknessin rumpalina on jo vuosia ollut Rufus Tiger ”Rogerin poika” Taylor.
The Darknessille glam-vaikutteinen hard rock on edelleen kaikkea muuta kuin haudanvakavaa puuhaa. Motorheartin nimikin tuntuu ainakin osaksi selittyvän heti avausraidalla. Welcome Tae Glasgaen intro on sukua Motörheadille ja säkkipillien täydentämässä jyräävyydessä on jopa ripaus Clutchia. Hawkinsin falsetti toimii ja Taylorin pyörremyrskyinen soitto lähestyy Phil Taylorin villiyttä. Nimibiisin syke hipoo pilviä ja tuttu vauhti nostaa päätään myös Nobody Can See Me Crylla.
Riemastuttavan levynsä päätteeksi The Darkness hakee Speed Of The Nite Timelle edellään kuulumatonta hieman modernimpaa kitarasoundia.