Jos termin ”Centralmassivet” siirtää maantieteellisestä kontekstistaan mielikuvien tasolle, voi Joakim Thåströmin todeta valinneen levylleen täydellisen otsikon. Tuskin mikään muu sana kuvaisi yhtä tyhjentävästi albumin itsepäistä ja yksityiskohdille tarkkaa monumentaalisuutta.
Ilmaisun perustavanlaatuisuus ei tietenkään yllätä. Thåström on juurtanut koko soolouransa samasta bluesin ja rockin ydinkivestä, eikä Centralmassivet poikkea polulta. Nyanssitasolla albumi jatkaa Kärlek är för domilla (2009) vakiintunutta raskasliikkeistä industrial-balladismia, jossa soitinnukset ovat tummia, iskut lujia ja äänet kumeita kuin sammaloituneiden pannuhallien akustiikka.
Jylyn keskellä asuu kuitenkin myös inhimillinen lämpö, jota Thåström houkuttelee esiin intensiivisellä kerronnallaan. Tekstit kiinnittävät betonisen musiikin osaksi karheankauniita tuokiokuvia, joissa on tilaa jopa hiljaisuuksille. Paikkojen kautta konkretisoituvat tunnelmat ovat haaveellisimmillaankin toteavia, mutta niistä välittyy myös kompromissitta eläneen ihmisen perspektiivi.
Kaikki kiteytyy Tom Waits -henkisessä Old Point Barissa. Kun Thåström toteaa virttyneen kaupunkikuvauksensa lopuksi ”du har mindre än en fjärdedel kvar / till dit du ska”, tuijottaa elämän raadollisuus silmästä silmään. Ollaan pisteessä, jossa kaikki tapahtunut on hyväksyttävä. Ja sen jälkeen jatkettava ylpeästi kohti määränpäätä.
