Kannen valokuvissa komeilee Lahden Loviisankadun pimeä helmi, kuuluisa Ravintola Torvi. Sen tahmealta tanssilattialta löytyy niin elämänmakuinen svengi, että heikompia syljettää. Tämä levy voisi tapahtua kokonaisuudessaan Torvessa, mutta kappale Elämää 1800-luvun vuorilla tulisi nimetä uudestaan.
Dave Lindholmin sävellyksissä ja teksteissä on jotain samalla tavalla pakotonta kuin Torven kusirännillä aamuyöstä jorisevassa yöelämän ammattilaisessa. Lindholmin jutut ovat toki huomattavasti parempia, mutta ne kuulostavat putoavan miehen suupielestä ilman minkäänlaista pinnistelyä tai pähkäilyä. Sama pätee Kuja Salmen ja Pitkä Lehtisen kanssa soitettuun ja sovittuun albumiin. Äänimaisema on tyylikäs ja hallittu, mutta äärimmäisen paineeton. Musiikki kulkee kuin ajatus.
Elämänmakuinen svengi pysyy yllä levyn alusta loppuun. Kyyninen älyllisyys ja harkittu taiteellisuus loistavat poissaolollaan. Juuri siksi sellaiset kappaleet kuin Rodeo, Autoon tai Hyvä syy ovat poikkeuksellisen älykkäitä ja taiteellisia.