Jeremy Nutzmanin eli Velvet Negronin toinen albumi on eittämättä ainutkertaisen kuuloinen levy. Vuonna 2019 julkaistu debyytti Neon Brown oli melko rauhallista ja mukavaa menoa, kun uutuuslevy Bulli on kimpoileva, hermostunut ja varsin kaoottinen.
Vaihtoehto-R&B:tä on maustettu indierock-vaikutteilla ja sävelkuluilla, jotka muistuttavat milloin mitäkin kasarihittiä. Jossain kuuluu vähän Peter Gabrielia, toisaalla Cyndi Lauperia. Tämä keitos on varsin erikoisen kuuloinen ja sinällään kiinnostava.
Vaikka tämä kaikki dekadenttius herättää mielenkiintoni, ei Bulli kuitenkaan ole erityisen kiinnostava levy, kun sitä kuuntelee. Albumi koostuu läjästä raitoja, jotka ovat katkelmanomaisia, kuin hahmotelmia sille, mitä voisi olla. Nutzmanin kappaleita tämä keskeneräisyys ei varsinaisesti pue. Kokonaisuus on sekavuudestaan huolimatta melko helppoa kuunneltavaa, mutta kappaleet eivät jää mielen perukoille kummittelemaan.
Bulli on jännittävän kuuloinen, mutta ei onnistunut albumi. Kummallinen soundi kannattaa kuitenkin ottaa tarkasteluun, mikäli taidepopin ja R&B:n leikkauskohta vetää puoleensa.