Olof Wikstrandin yhden miehen projektina 2004 alkaneen Enforcerin perinnehevailua ovat aina leimanneet vauhti ja vaaralliset tilanteet. Vaikka tradheavyn 2000-luvun uuden tulemisen kärkibändeihin lukeutuvan hurriryhmän perusresepti on sama kuin alussakin, kuudennella albumilla aikuistuneen bändin ilmaisussa on jo paljon muutakin kuin Maidenin ja Rainbow’n palvontaa, ruhtinaallisia riffejä ja silmitöntä kaahausta ojanvieruksia ja aurausviittoja viistäen.
Asiaan kuuluvalla tavalla kotikutoisen lutunen etukeno soitossa on edelleen, mutta kaavamaisuudesta on päästy eroon. Energisen kasarihevikoohotuksen sävyinä kuullaan myös intron synthwave-koskettimia, espanjankielistä speedmetallihymniä sekä ihan vilpitöntä tunteilua. Hienosäädöt tuovat levylle vaihtelua ja miellyttävän vaivatonta kuunneltavuutta, jota ei häiritse edes Wikstrandin kimakka speed metal -kiljahtelu, joka kieltämättä suurina kerta-annoksina nakertaa hermoja.
Nostalgia kantaa nimensä kunnialla: se on hyväntuulista, uusvanhaa ja orgaanisella tavalla ajatonta heviä. Enforceria pystyi aikaisemmin suosittelemaan lähinnä speedmetallisteille, mutta nyt tyrkyttäisin sitä empimättä esimerkiksi Mötley Crüen esikoislevyn ystäville.
