Post-rockin suurimpiin tai ainakin kestävimpiin nimiin lukeutuvan Mogwain ura on pysynyt relevanttina sopivan muuntautumiskyvyn ansiosta.
The Bad Fire ei kuulosta liiaksi vuosituhannen vaihteen suvanto–mekkala-aaltoiluun pohjaavalta, patoutunutta introverttiutta instrumentaalisesti kanavoivalta epärockilta, vaikka on ilmiselvästi samalla pellolla kasvatettu. Yhtye vaihtelee otettaan hämmästyttävän luontevaan tapaan pienin tai vähän isomminkin toteutustavan muutoksin.
Monisävyiseksi piirtyvä kokonaisuus paljastaa yllättävän laajan sävykirjon niin tunnelmien, soundien kuin intensiteetinkin osalta. Kun ilmaisulliset keinot ovat hallussa, kappalemateriaali pääsee oikeuksiinsa sille edullisella tavalla.
Biiseissä on oikein mukavasti tarttumapintaa ilman kosiskeluun äitymistä. Muutamat laululla – tai ”laululla” – höystetyt kappaleet tuovat oman lisänsä, mutta pääosin tunnelma haetaan maukkaasti soitettujen melodiakulkujen avulla.
Näkemyksellisesti ja ennakkoluulottomasti rakentuneen ja tyylillisesti rikkaan kokonaisuuden voi leimata ehdottoman onnistuneeksi. Kypsynyt Mogwai on uusiutunut tyylikkäästi ja jännittävästi.
