Saksalainen dark metal -yhtye Lord Of The Lost ei välitä markkinointisykleistä, soittolistaplaseerauksista ja muusta pitkitetystä pöhinästä, vaan julkaisi uuden levynsä ilman ennakkosinkkuja ja muuta tiedotusrumbaa. Näinä kertakäyttökulttuurin hulluina päivinä moista asennetta on pakko kunnioittaa.
Koskapa goottirock ei anna juurikaan tilaa soitannolliselle briljeeraamiselle, Lord Of The Lostissa eniten aina loistaa karismaa joka solullaan tihkuva solisti Chris Harms. Näin taaskin. Yhtye rypee yleensä synkmetallissa tavallisissa ahdistavissa uskonkysymyksissä, mutta soundeiltaan sähköisemmällä Blood & Glitterillä bändi konkretisoi rakkautensa 70-luvun diskoestetiikkaan sekä 80-luvun uusromantiikkaan, futupoppiin ja muuhun sen ajan syntsamusaan. Bändille leimalliset mahtiballaditkin on hetkeksi hylätty ja joka biisissä on tanssibiitti, vaikkakin musiikki on pikemminkin melodisemman päädyn raskasta EBM:ää kuin sen ihmeemmin jalan alle menevää diskoa.
Sanoituksissa se tavallinen maailmanlopun meininki kuitenkin jatkuu, aina poppari Blümchenin vierailun koristelemaan Roxette-coveriin asti. Vilpitön One Last Song kiteyttääkin sitten kerralla kaiken, miksi Lord Of The Lost on niin hieno bändi.
