Maailma on epäoikeudenmukainen eikä tunnu muuksi muuttuvan. Siksi on puhdistavaa kuunnella, kun kaksinaismoralismia ja hegemonioita murskataan järkähtämättömin päälausein, jotka eivät edes yritä hieroa sopua. Väittämien suoruudessa on viisautta. Juuri näin ankara epäkohtia kohtaan pitää olla. Kaikki muu on pakoilua.
Helsinkiläiselle Dragsvikille lopulliset tuomiot ovat kuitenkin vasta lähtökohta. Debytantti osoittelee vääryyksiä terävillä spoteilla, mutta yhtä tärkeää on se, mitä löytyy valokiilojen taustalta. Sanoma saa kaikupohjansa kumeasta postpunkista, jonka liikkumasäde ulottuu Pelle Miljoona Oy:n romantiikasta Lasten Hautausmaan kohtalontajuun ja Toxic Wasten lietteiköistä My Bloody Valentinen ääniutuihin. Avara vaikutevalikoima ei vesitä levyn agendaa. Ennemminkin toisiinsa sekoittuvien värien kirjo kertoo, että jyrkkiinkin viesteihin sisältyy monia tunnekerrostumia.
Ahnaat melodiat ja sanomisen pakko synnyttävät voimakasta musiikkia, joka nostaa ihokarvat pystyyn ja virittää mielen liikutuksensekaiseen kapinanhimoon. Kun kokonaisuus vielä kruunataan muutamalla poikkeuksellisen vaikuttavalla kappaleella (Katalonia, Sahara, Stalin tappoi enemmän), paljastuu Dragsvik suoranaiseksi aarteeksi: tylyydessäänkin armolliseksi kanssakulkijaksi, joka välittää hyvää osoittaessaan pahaa.
