Pohjanmaanruotsalaisen folkpopin esitaistelijana Vasas Flora och Fauna alkaa olla jo luottopelaaja. Neljännellä albumillaan Mattias Björkaksen jengi panostaa suloisenkitkeriin melodioihin, hellitteleviin sovituksiin ja monimielisyydessäänkin tunnekylläisiin teksteihin siinä missä edeltäjilläkin. Konseptin muuttumattomuus merkitsee palvelulupausta, mutta myös mielenkiinnon lievää laimenemista.
Usein yhtye on silti edelleen todella hyvä. Hitikkäämmät kappaleet, kuten Jerusalems förstörelse tai Misty kiinnittävät ensimmäisinä huomion, mutta niiden välimaastosta voi bongata myös Björkaksen ja päälaulaja Tina Kärkisen herkän Verksamheten upphör -dueton kaltaisia helmiä. Oikeastaan tuntuu kohtuuttomalta kritisoida Vasas Flora och Faunaa siitä, että se osaa asiansa ja on hionut konseptinsa tappiin. Ehkä bändistä tulee ennen pitkää instituutio, jota arvostetaan nimenomaan muuttumattomuutensa ja tasavahvan laulumateriaalinsa takia.
Suuri osa Man blåser bortin viehätyksestä perustuu jälleen laulujen paikantumiseen maastoon, joka on suomensuomalaiselle samaan aikaan tuttua että eksoottista. Mutta sama tuuli meitä kaikkia pohjoismaalaisia riepottelee, kuten levynkannen karttakin vihjaa.
