Helsinkiläinen indietrio Lala Salama esittää debyyttialbuminsa nimessä tärkeän kysymyksen. Tällaisten pohdintojen siivittäminä nuoret ihmissuhteet syntyvät, ja niistä Lala Salaman tunteellisessa altsurokissa on pitkälti kyse.
Laulaja-kitaristi Rosa Jules sai pari Bad Sauna -muusikkoa innostumaan biiseistään, eikä ole yllättävää, että eräänlainen suomiemon erikoisyhtiö All That Plazz julkaisee ja hypettää. Ihan parasta ikinähän tämä voi monelle ernulle ollakin. Ei tällaiselle vanhemmallekaan nihilistille mitenkään huonoa musaa.
Lala Salaman kaksi keskeistä valttia ovat aito, ehdoton tunne ja kyky seikkailla räyhäävistä kitaroista nössöherkistelyyn ikään kuin samoilla raiteilla pysyen. Ei ole shoegazea, vaikka sointimaailma vie ajoittain siihen suuntaan ja Wilman varhaistuotanto tulee mieleen. On liian aktiivista sellaiseksi. Ei ole Belle & Sebastiania, vaikka siihenkin suuntaan Santeri Hytösen hempeästi laulama Sun viittaa. Enimmäkseen on paljon tunnepunkimpaa, vähän kuin joku Tamara Luonto.
Meno on siis hyvä ja asenne kohdallaan. Hieman iskevämpiä biisejä jään kuitenkin kaipaamaan. Ehkä niitä löytyy seuraavalta levyltä. Lala Salaman ei kannata ajatella olevansa ihan niin valmis bändi kuin miltä sen ilmiasu kuulostaa.