Arvio: Kaiser saa stonerien silmät pyörimään esteittä kulkevan letkeällä groovellaan

Arvio julkaistu Soundissa 2/2025.
Kirjoittanut: Matti Riekki.

Arvio

Kaiser
2nd Sound
Majestic Mountain

Maamme tunnetaan aivan toisenlaisista raskaan rockin alalajeista kuin stonerista. Mutta niinpä vain helsinkiläinen Kaiser julkaisi vuonna 2018 debyytin, joka heitti rennon retkueen koko maailmanlaajuisen muhjugenren kärkikahinoihin.

Kuten 1st Sound -esikoisen, myös sen pitkään odotuttaneen seuraajan pääasialliset vaikutteet puhaltavat Pohjois-Amerikan aavikoilta. Kyuss ja Fu Manchu – mitkäpä muutkaan – kuuluvat, mutta eivät hallitse äänitilaa. Kaiserin piipussa on riittävän omanlaiset purut, joiden luulisi saavan koko pallon stonerien silmät pyörimään.

Esteittä kulkevan albumin avainsanoja ovat groove ja näennäisen helposti etenevä riffi. Mittava päätöspala Aftershock poikkeaa letkeästä joukosta hakemalla Sleepin ja High on Firen supermurakoita sointimaisemia.

Levyn vahvin ässä on suorastaan tolkuttomalla voimalla groovaava Oversized Load, jolla Kaiser koskettelee ihanaisesti varhaisen Soundgardenin taajuuksia. Sen kun iskee luureihin ja raapaisee bissepullosta korkin, alkavat muuten lumet sulaa.