Chicagon Yakuza ponnahti ensimmäisten levyjensä Amount To Nothingin (2000) ja Way Of The Deadin (2002) myötä metalliskeneen, ja vuoden 2006 Samsaralla olivatkin mukana Minskin Sanford Parker ja Mastodonin Troy Sanders.
Jos Yakuzan alkuaikojen saksofonilla ja itämaisilla melodioilla höystetty post-metal oli vaikeammin kategorioitavaa, ovat sen kulmat vuosien varrella pyöristyneet ja sen nykysoundi alkaa Sutralla olla aika lähellä yhdistelmää jo mainituista Minskistä ja Mastodonista, ripauksella Today Is The Dayn synkkyyttä.
Vaikka Yakuza onkin nimekkäiden yhteistyökumppaniensa lisäksi myös tehnyt kiertueita muun muassa Opethin ja The Dillinger Escape Planin kanssa, ei sen juuttumisessa alternative metalin b-sarjaan kuitenkaan ole kyse pelkästä huonosta tuurista. Sen kappalemateriaali ei vain yksinkertaisesti ole ikinä ollut edellä mainittujen bändien tasoa.
Edellisestä Beyulista (2012) on jo yli kymmenen vuotta. Siinä ajassa Yakuzan soundi on muuttunut entistä jäsentyneemmäksi, mutta samalla myös tylsemmäksi ja vähemmän omaleimaiseksi. Kaikki mikä levyllä toimii ollaan kuultu paremmin toteutettuna Mastodonin, Neurosisin tai These Arms Are Snakesin levyillä.