Arvio: Bring Me The Horizonin uutuus on pintapuolisesti aurinkoinen mutta pohjimmiltaan ristiriitojen täyttämä levy

Bring Me The Horizon ei ole pysähtynyt kertaakaan urallaan kahden levyn ajaksi samaan soundiin. Bändi ei ole tehnyt turvallisia ratkaisuja, vaan pyrkinyt aina luomaan jotain uutta. Trendien seuraamisen sijaan bändi on luonut niitä: moni metalcore-skenen bändi, kuten Bad Omens alkuaikoinaan, on luonut uransa pohjan matkien Sempiternal-levyn (2013) soundia.
Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Oli Sykes ja kumppanit ohjaavat perässähiihtäjiään Post Human: Nex Gen -levyllä, jonka tyyliä yhtye on kutsunut leikillään ”future emoksi”. Post Human -sarjan toinen levy oli tarkoitus julkaista pian vuoden 2020 Post Human: Survival Horrorin jälkeen, mutta levynteko viivästyi kiertämisen vuoksi useaan otteeseen. Sheffieldiläisten vene otti pahemman kerran vettä, kun pitkäaikainen tuottaja-kosketinsoittaja Jordan Fish päätti lähteä yhtyeen riveistä. Odotuksessa eläneet fanit olivat syystäkin epäuskoisia, kun albumin julkaisusta kerrottiin lopulta vajaan vuorokauden varoituksella.
Hyperpopin, pop punkin ja 2000-luvun emosoundien sävyttämä Nex Gen sijoittuu Bring Me The Horizonin diskografiassa siihen valtavirtaisempaan päätyyn puuttuvaksi linkiksi stadionhenkisen That’s The Spiritin (2015) ja seikkailevan/sekamelskaisen Amon (2019) välille. Albumi ei kuitenkaan saavuta That’s The Spiritin iskevyyttä eikä ole kokeilevuudessaan yhtä rohkea kuin Amo.
Levyltä löytyy myös kaksi harvinaisen suoraa pastissia: suosionsa uutta huippua nauttivalta Deftonesilta lainaava Limousine (vierailijana norjalaispoppari Aurora) ja yllättävästi Weezerin mieleen tuova n/A. Jälkimmäinen näistä tarjoaa kieli poskessa kirjoitettuine sanoituksineen toivotun hengähdystauon intensiivisellä albumilla.
Bring Me The Horizonin levyksi Nex Gen on pintapuolisesti suorastaan yllättävän aurinkoinen, mutta pohjimmiltaan ristiriitojen täyttämä. Self-help-henkisen levyn kantava tarina on murha, mutta aggressiivinen jungle-instrumentaali Puss-e tarjoaa kuoleman teemalle toisen tulkinnan psykedeeliterapian synnyttämän egokuoleman kautta. Tarinaa voi tulkita Oli Sykesin haluna jättää entisen itsensä taakseen.
Nex Genin keskiössä on niin musiikillisesti kuin sanoitustensa osalta ristiriita onnen ja ahdistuksen tunteiden välillä: vaikka elämä voisi pinnalta näyttää auvoiselta, ihminen saattaa sisältään voida todella pahoin.
Nex Genin tuotanto on glitcheillä koristeltu ja ottanut paljon vaikutteita hyperpopin maailmasta, välillä Oli Sykesin voimakkaasti editoidut laulut tippuvat vieraannuttavuudessaan uncanny valleyn puolelle. Olipa syynä sitten albumin varsin pitkä valmistelu tai nopeasti muuttuvat musatrendit, hyperpop-elementit tuntuvat ehkä jo hieman aikansa eläneiltä.
Nex Genillä Bring Me The Horizon osuu paremmin maaliin silloin, kun se ei pelaa varman päälle: eklektinen Kool-Aid on malliesimerkki tästä. Vaikka Jordan Fishin kädenjälki on kuultavissa vahvasti vielä pitkään, on selvää, että Bring Me The Horizon porskuttaa lujaa eteenpäin tulevaisuudessakin.