Arvio: Aviciin ja Nickelbackin soundeja hyödyntävä Smash Into Pieces on ärsyttävän hyvä bändi

Smash Into Pieces on ärsyttävän hyvä bändi. Örebrolaiskvartetti tunnetaan maskottinsa, kaapuveikko The Apocalypse DJ:n soitamista läskisoundisista sähkörummuista ja tavastaan naittaa elektrosäksätyksiä post-grunge-pohjaiseen melodiseen rokkailuun. Lopputulos sijoittuu radioon optimoidun pop-countryisen sivumakunsa vuoksi Aviciin bro-EDM:n ja Nickelbackin corporate rockin välimaastoon. Maltillisesti annostellut metalcore-breakdownit asemoivat keitoksen raskaan musiikin kentälle.
Sekoitus on onnistunut menneillä albumeilla vaihtelevasti, mutta helposti yhtyeen diskografian parhaimmistoon kuuluvasta Ghost Codesta on kaikesta tuotannollisesta muovisuudestaan ja substanssittomuudestaankin huolimatta vaikeaa olla pitämättä, sillä virtaviivaiseksi sorvatut hitit tarraavat päähän kuin hirvikärpänen.
Ultramoderniksi puleeratun äänimaiseman päällä pehmeän säröisesti liitelevä Chris Adam Hedman Sörbyen tunteikas laulusoundi hivelee niin pop- kuin rockyleisön korvia ja Melodifestivalenissakin kisaavasta Heroes Are Callingista lähtien miltei jokaisesta biisistä löytyy niin korvamatoisia kertsimelodioita, että ikiaikainen Abba-kateuteni ruotsalaisia kohtaan nostaa taas kerran rumaa päätään.