Arvio: Amuri kumartaa yhä 70-lukulaisen poplaulun ja Kasevan suuntaan – nostalgista uutuuslevyä värittävät haikeus ja alakuloisuus

Amuri vaalii kolmannella uutta materiaalia sisältävällä albumillaan yhä kunniakkaasti 70-lukulaisen poplaulun perintöä. Eikä edelleenkään ole syytä unohtaa mainita Kasevaa bändin konkreettisimpana musiikillisena viiteryhmänä. Manselaisyhtyeiden arvostava suhtautuminen poptraditioon muodostaa niiden välille luontevan ylisukupolvisen yhteyden.
Kun mä kotoa lähdin -levyllä nostalgia suodattuu tähän päivään aidoimmillaan. Koko albumille leimansa antavat haikeus ja alakuloisuus ovat läsnä siitä hetkestä lähtien kun äiti antaa maailmalle lähtevälle pojalleen leivän evääksi.
Kantrin ystäväksi Amuri osoittautuu useallakin biisillään. Huuliharpun ja pedal steelin värittämä Lapin kulta muistuttaa laulullaan yllättäen Tuomari Nurmion Kurjuuden kuninkaasta, ja samoin lisäeväin soitettu Lumeton talvi lähestyy amerikkalaista peruskantria Freud Marx Engels & Jungin hengessä. Vastustamattomana reggaena groovaava Meno-paluu on albumin piristävä kuokkavieras.
Näsinneulalla Amuri hakee 70-luvulta legendaarisen Aino Kassisen ennustamaan Tampereen matkailuylpeyden kaatumista. Taustalauluineen liki gospelisiin mittoihin äityvän biisin voi kokea vertauskuvana ihmisen usein epätoivoisellekin taivaiden tavoittelulle.