Funkkaavalla hard rockilla 1990-luvun taitteessa kaupalliseen kultasuoneen iskenyt Extreme tekee toisen paluunsa ihan laadukkaalla, mutta jokseenkin sekavalla kokonaisuudella. Six pitää sisällään EDM-rockia, runttariffiä, More Than Words -jymyhitin kaltaista akkariherkistelyä ja reggaeta – mutta ei funkrockia.
Levyn alkupää on aika tavanomaista riffipainotteista hard rockia, josta juontuu voimakkaita mielleyhtymiä myöhäisaikojen Kissiin ja Van Haleniin. Melodisesti tenhoavampi jakso alkaa, kun tyylikkäästi taitojaan ilmentävä kitaravelho Nuno Bettencourt vaihtaa sähköluutun akustiseen ja tunnelma herkistyy. Näissä kappaleissa melodiat ovat selkeästi ansiokkaita. Loppupuolen Musea ja tuoretta Def Leppardia muistuttava synteettinen rockaus on tavallaan mielenkiintoinen suunta, mutta tuntuu perinteisemmän jymistelyn ohessa kokonaisuudessa irralliselta. Näiden ohella reggae-pop Beautiful Girlsissä on modernin musiikki-ilmaston myötäistä hittipotentiaalia, olkoonkin karmeaa.
Six on määrätystä onttoudestaan huolimatta aivan ok levy. Tyylitempoilu tosin henkii epätoivoa ja yleistunnelma on monin paikoin valitettavan hengetön, mutta onneksi muutama onnistuminenkin on joukossa.