Niin klassisen musiikin, kansanmusiikin kuin myös jazzin parissa kokemusta kartuttanut laulaja-lauluntekijä Aili Järvelä on tehnyt levyllisen kunnianhimoista poprockia. Egotripin ja Jonna Tervomaan kaltaisten nimien talloma polku lähtee kuitenkin hiukan eri suuntaan. Tarttuvuudesta ei tingitä, mutta polveilevaa ja dramaattista Järvelän musiikki on.
Järvelä hallitsee niin solistina kuin säveltäjänä valitsemansa tyylin varmasti ja osaa yhdistellä tuttuja popkoukkuja hauskasti uusiin konteksteihin. Erityisesti hymyilyttämään
jää kappaleessa Vakavana kuultu viittaus Pave Maijasen Lähtisitkö-ikivihreään.
Vaivattomuus ja vilpittömyys ovat adjektiiveja, jotka kokonaisuudesta päällimmäisenä tulevat mieleen. Levy kuitenkin olisi kaivannut hiukan särmää. Se soi ammattitaitoisesti, mutta kuulijaa tunnutaan suojelevan kulmilta, kynnyksiltä ja kovilta pamauksilta. Kun tuosta säyseydestä hetkittäin irrotaan, on levy oikein ilahduttavaa kuultavaa. Kappaleen Nälkä ja utopia kertosäe jäi kutittelemaan mieltäni päiväkausiksi.
Älä pelkää on miellyttävä ja eheä albumi. Pysäyttävä mestariteos se ei ole, mutta osoitus siitä, että Järvelä varmasti sellaiseen kykenee.