Ensin se ärsyttää läsnä ollessaan, mutta levyn lopussa huomaa sen ärsyttäneen myös poissa ollessaan. Kyseessä on se indoarabialainen häive, joka on ollut Alanis Morissetten tavaramerkki sitten Supposed Former Infatuation Junkie -levyn (1998) kakkosraidan Baba. Köyhimmillään mauste ilmenee taustalla nakuttavana tablaohjelmointina, rikkaimmillaan hienoina neljäsosasävelille perustuvina melodiankuljetuksina.
Myös Flavors Of Entanglementin avausraita Citizens Of The Planet luottaa pseudo-etno-sävyihin, eikä suotta. Niistä riisuttuna kappale olisi aika keskiverto aikuisrockbiisi. Eli edustaisi sitä käyttömusaa, jota Kanadassa heinäkuussa 1974 syntynyt lauluntekijä on yhä enenevässä määrin julkaissut.
Ehjien kokonaisuuksien laatiminen ei ole ikinä ollut Alaniksen tai hänen taustajoukkojensa vahvinta aluetta. Tätä ei ole kyennyt muuttamaan edes tuottajaksi palkattu Guy Sigsworth. Sen sijaan hän on modernisoinut Morissetten musiikkia vaivaannuttavilla ohjelmoinneilla. Jos Straitjacket tulisi vastaan vaikka radiosta, olisin varma että kyseessä on joku ”club remix”, ei suinkaan albumiversio. Morissetten Jagged Little PIll -debyytin sympaattisen kotikutoinen konepöksytys oli tyylikästä, isolla rahalla tehty pompöösi sekvensointi ei.
Flavors Of Entanglementin parasta antia, ja nimenomaan niillä indoarabia-sävyillä, tarjoaa Moratorium, jonka tekstistä löytyy myös levyn nimi. Hieno raita on myös balladi Not As We, vaikka onkin aika raju Tori Amos -pastissi.