Vuonna 2010 suomalaisilla festivaaleilla kävi 1.912.812 asiakasta. Antaudumme nyt tilastollisen harhan vietäväksi ja vertaamme lukua Suomen väestöpohjaan. Maassamme on asukkaita tämän hetken tietojen mukaan 5.374.781, eli viime vuoden festivaalien kävijämäärä vastasi noin 35 prosenttia koko maan asujaimistosta. Lippuja myytiin yhteensä 750 873. Suhde väkilukuun on 14 prosenttia. Finland Festivalsin nettisivulla todetaankin molempien lukujen olevan kansainvälisessä vertailussa erittäin suuria.
Otetaan esimerkiksi Yhdysvallat. Jos 35 prosenttia väestöpohjasta vastaava määrä ihmisiä kävisi yhtenä vuonna erilaisilla amerikkalaisilla festivaaleilla, porukkaa olisi massiiviset 108.060.938. Mieti millainen määrä Bajamaja-tuotteita tarvittaisiin… Lippuja myytäisiin 43.224.375. Tällaisessa tilanteessa voisin ensimmäistä kertaa uskoa ”livessä on tulevaisuus”-hokemaan.
Festivaalit ovat ihan numeroiksi purettunakin iso juttu piskuisessa maassamme. Eivät vain siksi, että ne tarjoavat Speedo-uikkariensa kanssa vyölaukkua käyttäville, auringon sekä makkarassa käytettyjen väriaineiden punaiseksi sävyttämille, keski-ikää lähestyville kesäherrasmiehille sekä heihin törmääville ainutlaatuisen elämyksen.
Jos tarkastelemme festivaalien rahavirtoja vuodelta 2009, niin ensimmäisenä pistää silmään se, että ylivoimaisesti suurin yksittäinen kustannuserä ovat taiteilijat ja tuotanto: 44 prosenttia. Voi olla ettei Jukkapoika tule koskaan rikastumaan tekemällä festivaalikeikkoja, mutta sisällöntuotantoon se raha kuitenkin menee. Esimerkiksi Ilosaarirockin festivaaliorganisaatio ei limusiineilla ajele pillurallia Joensuun torilla, elleivät limusiinit kuulu seuraavaksi suurimpaan, 28 prosenttia syövään ”yksilöimättömät menot” erään.
Kiinnostavin taloudellinen luku liittyy kuitenkin kiinteisiin palkkakuluihin. Niiden osuus festivaalien budjeteista on noin 9 prosenttia. Veikkaan luvun olevan roimasti suurempi keskivertofirmassa. Lähes kahden miljoonan ihmisen toiveiden toteutumisesta huolehtivat 159 vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä sekä noin kaksi tuhatta määräaikaisesti festivaalin aikoihin töissä olevaa.
Hoosianna oli alun perin hepreankielinen avunhuuto. Myöhempinä aikoina sitä on käytetty ylistyshuutona. Festivaaleilla Hoosiannaa tulisi huutaa talkooväelle, nimenomaan jälkimmäisessä mielessä. Aika usein se on kyllä enemmän avunhuuto. Talkooväen määrä on viimeksi mitattu luotettavasti vuonna 2007 ja luku oli silloin yli viisi ja puoli tuhatta. Ilman talkootyötä ei Suomessa olisi festivaaleja. Piste.
Kiitos kaikille teille jotka omalla panoksellanne osallistutte festivaalien toteutukseen ja tarjoatte hienoja hetkiä sekä meille muusikoille että niille kahdelle miljoonalle yleisön jäsenelle.