Voiko mp3-kokoelmaan suhtautua yhtä fyysisen omistavasti kuin viime vuosituhannen musiikkikokoelmiin? Onko se tarpeellista? Tai edes mielekästä?
Eric Wahlforss tekee hienoa musiikkia nimellä Forss (Varo! Mainos! MM. Giant Robot-remiksin Home Entertainment-ep:llä) ja on osa Berliinissä toimivaa startup-yritystä joka rakentaa Soundcloud-nimistä palvelua. Wahlforss kirjoittaa myös blogia erilaisista ilmiöistä. 3. päivä maaliskuuta hän otti esille mielenkiintoisen asian: musiikin kuluttamisen muuttuva luonne. Täytyykö musiikkia enää omistaa?
Oma ensireaktioni ihmisenä joka on yli puolet elämästään enemmän tai vähemmän aktiivisesti keräillyt musiikkia (ja tehnyt keräilykappaleita kohtuullisen pitkään…) oli ehkä hiukan tyrmistynyt. Ensialkuun on vaikea kuvitella että ei haluaisi itselle nautintoa tuottavista teoksista ns. hard copya. Joku fyysinen esine, jonka laittaa hyllyyn tai kansioon. Sound and vision, kuten Bowie sanoi. Vinyyliselkämysten rauhoittava, hiukan suuntaan tai toiseen nojaava marssi läpi hyllymetrien. Siinä lepää silmä. Aika selkeää fetisismiä.
Jos asiaa ajattelee hiukan pidempään, eikä juutu vinyyli- tai edes cd-retroiluun, huomaa että Wahlforssilla ON vahva pointti. Ehkä uudessa digitaalisessa todellisuudessa (heh) omistaminen ei ole niinkään tärkeää, vaan saatavuuden/pääsyn varmistaminen. Ulkoistaminen on siis trendi kaikessa siivousplaveluista musiikkikokoelmien säilyttämiseen. Ja joissain tilanteissa sillä missä musiikki varsinaisesti "on", ei ole mitään väliä. Jos tarjolla on palvelu joka käyttäytyy kuin omien soittolistojen sisältöä kelaava radioasema, saisiko se sinut luopumaan mp3-tiedostojen säilyttämisestä kovalevylläsi?
Omalla kohdallani luulen että vastaus on kyllä… Mutta vinyyleistäni en luovu koskaan!