Odysseus-kilpailu: vastaa kysymykseen ja nappaa liput festareille!

12.7.2023 13:28

Helsinkiläinen Odysseus-festivaali järjestetään kolmatta kertaa 21.-23. heinäkuuta. Rohkeaan ja seikkailulliseen ohjelmistoon kuuluu runsaasti kansainvälisesti arvostettuja nimiä niin koti- kuin ulkomailta. Muutamina poimintoina runsaasta ohjelmistosta mainittakoon Pauli Lyytinen, joka tulee taltioimaan keikkansa tulevan levynsä kasettiversiota varten, ”musiikillisen surrealismin” suurtekijä Carl Stone, Tuomas Toivonen, jonka erityislaatuiseen performanssiin liittyy muun muassa mikitettyjä esineitä ja siniaaltoja sekä  Y-OTIS-yhtyeestä tutuksi tulleen rumpali Tilo Weberin uusi trio. Tapahtumassa nähdään ja kuullaan myös monia ensiesityksiä.

Vastaamalla oikein alla olevaan kysymykseen (johon voi löytää lisävihjeitä esimerkiksi tältä videolta) olet mukana arvonnassa, jossa kaksi voittajaa saa itselleen kolmen päivän liput festareille. Arvonta suoritetaan jo perjantaina 14.7. ja voittajiin otetaan suoraan yhteyttä sähköpostitse. Onnea matkaan!

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT. Kysyimme, missä Odysseus järjestetään ja vastaushan oli tietysti Lonnan saarella. Arpaonni suosi tällä kertaa Kaisli Karhua ja Veera Kaipiota, onnittelut!