Maija Vilkkumaa kiertää parhaillaan Suomen klubeja ennen keikkatauolle vetäytymistä. Torstaina 6.3. Vilkkumaa yhtyeineen vieraili Tampereen Tavara-asemalla ja arki-illasta huolimatta meno yltyi varsin hurjaksi. Tai kuten Vilkkumaa itse myöhemmin somessa kuvaili: ”Ajateltiin ennen keikkaa että emme hämäänny jos tunnelma on tänään jotenkin mieto, onhan torstai. Tunnelma oli miedon VASTAKOHTA.”
Paikalla oli myös Soundin agentti Kimmo Nurminen, joka taltioi tunnelmia kamerallaan paitsi Vilkkumaan myös illan avanneen Nina Kaitarannan osalta. Katso kuvat alta.
Vilkkumaan Klubit!-kiertue jatkuu kuluvan viikon osalta Levillä (12.3.) ja siitä Rukan (13.3.) ja Oulun (14.3.) kautta loppuunmyytyyn Turun Logomoon (15.3.). Kiertue päättyy kolmeen keikkaan Helsingin Tavastialla (kahdesti 12.4. ja 13.4.), joista viimeinen on Se ei olekaan niin -albumin 20-vuotisjuhlakonsertti.
Nina Kaitaranta











Maija Vilkkumaa

























