Henkilökohtainen urasi alkoi toden teolla vuonna 2006. Tuolloin ilmestyi ensimmäinen varsinainen sooloalbumi The Adversary.
– Aikomuksenani oli tehdä kolmen oman levyn mittainen trilogia. Musiikillisesti ensimmäiset sooloni liikkuivat jossakin äärimmäisen metallin ja klassisen hevin risteyskohdassa. Jälkikäteen olen tajunnut sen, että olen usein yrittänyt tehdä jonkinlaisen ”oman version” Seventh Son Of A Seventh Sonista tai vaikkapa jostain Judas Priestin tai King Diamondin klassikosta. Jos katsotaan vaikkapa rakenteita, niin monet levyt alkavat tietyllä tavalla, kakkosena on aivan tietynlainen biisi, ja mukana on tietenkin myös pitkä, eeppinen kappale. Jäljet todellakin johtavat sylttytehtaalle!
Mainitsemasi trilogia-ajatus tuli ja meni, ja tänä päivänä soolourasi on hyvinkin mittava.
– Neljäs soolo Eremita (2012) oli todella tärkeä levy. Kun aloin tehdä sitä, moni pato tuntui aukeavan, ja löysin uutta rohkeutta omaan tekemiseeni. Aloin esimerkiksi toden teolla hyödyntää 8-kielisen kitaran mahdollisuuksia, Shining-yhtyeen Jørgen Munkeby tuli mukaan soittamaan saksofonia ja niin edelleen. Olin tuossa vaiheessa kulkenut jo pitkän musiikillisen matkan, mutta Eremitan myötä tajusin konkreettisesti, että reissu on pahemman kerran kesken. Ja mitä tapahtuikaan? Julkaisin jo seuraavana vuonna Das Seelenbrechenin, joka lienee tähän mennessä kokeellisin levyni.
– Yli kolmen vuosikymmenen mittaisen intensiivisen matkan jälkeen rakastan musiikin tekemisessä eniten ”tutkimusmatkailua”. Kun aloitan nykyään uuden levyn tekemisen, minulla ei välttämättä ole kovinkaan tarkkaa mielikuvaa siitä, mitä olen tekemässä – ja se on mahtavaa. Koko juttu on kiinni oikeasta fiiliksestä: jos tunnen lapsenomaista innostusta idean äärellä, olen selvästi oikealla tiellä. En luonnollisestikaan vertaa itseäni David Bowieen, mutta haluan olla säveltäjänä hänen kaltaisensa kameleontti. Haluan ehdottomasti haastaa itseni kerta toisensa jälkeen ja tuoda omaan musiikilliseen universumiin uusia sävyjä kuulostaen vain ja ainoastaan Ihsahnilta.
Seuraava sooloteoksesi ilmestyy ensi helmikuussa. Kertoo jotakin, että levy kantaa nimeä Ihsahn.
– Vaikka itse sanonkin, Ihsahn-kokonaisuus on tähänastisen urani pääteos. Kun kuuntelen sitä itse, minun on edelleen hieman vaikea tajuta, että kykenin tekemään näin suurta ja hienoa musiikkia. Pyydän samalla anteeksi, mikäli satun kuulostamaan omahyväiseltä paskiaiselta!
– Laveana tavoitteena oli tehdä urani parasta black metalia, taidokkainta progea ja tarttuvinta heavy metalia – ja samalla jotakin aivan uutta. Kun valmistelin kappaleita, katsoin taakse, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, ja pistin kaiken kokemukseni ja taitoni sataprosenttisesti peliin. Ja sitten yritin nostaa riman aivan uusiin korkeuksiin.
Kokonaisuus on osuva sana, sillä Ihsahn koostuu kahdesta eri levystä – vaikka ne onkin veistetty samasta puusta.
– Kirjoitin kappaleiden varhaiset rungot pianolla ja syntikalla. Sitten aloin laajentaa raakasävellyksiä erilaisilla elementeillä, ja kappaleet kasvoivat lopulta aikamoisiin mittoihin. Ihsahn on edelleen koukeroista, sinfonista ja black metal -vaikutteista raskasta musiikkia, mutta monin tavoin uudella tavalla tehtynä.
– Orkestraatiot ovat tällä kerralla erittäin iso osa kappaleiden äänimaailmaa, ja päätinkin jo varhaisessa työskentelyvaiheessa, että julkaisen ne omana levynään. Omissa korvissani tämä Ihsahn-julkaisun ”toinen puoli” on täysiverinen soundtrack elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Levy on ylipäänsä melkoinen unelmien täyttymys, sillä olen rakastanut esimerkiksi Jerry Goldsmithin, John Williamsin ja John Carpenterin musiikkia jo vuosikymmenien ajan.
– Kahden rinnakkaisen, toisiinsa limittyvän albumin valmistelemisessa oli mieletön duuni, mutta se oli myös äärimmäisen palkitsevaa. Työpäivät olivat todella pitkiä, mutta samalla opin musiikin tekemisestä taas kerran paljon uutta. Tämä on paljon sanottu, mutta ainakin tällä hetkellä uusi levykokonaisuus tuntuu oman urani Dark Side Of The Moonilta.
Palataanpa vielä hetkeksi Emperorin äärelle. Bändi palasi estradeille jo vuonna 2005, ja sen jälkeen esiintymisiä on ollut näihin päiviin asti.
– Olemme soittaneet 2000-luvulla joka puolella: Euroopassa, USA:ssa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. Voin vakuuttaa käsi sydämellä, etten olisi aikoinaan uskaltanut edes unelmoida mistään tällaisesta. Maha ei ole silti täynnä, ja aiomme jatkaa kiertämistä tulevina vuosinakin.
Entä julkaiseeko Emperor jonakin päivänä seuraajan Prometheus: The Discipline Of Fire & Demiselle?
– Kun lopetimme 2001, en missään nimessä ajatellut, että palaisimme jonakin päivänä keikkalavoille. Näin kuitenkin tapahtui. Entä tuore materiaali… Olen vakuuttanut lukemattomia kertoja, ettei Emperor tee uutta musiikkia enää koskaan. Mutta kukapa tietää? Meillä ei todellakaan ole mitään suunnitelmia, mutta jos taivaankappaleet asettuvat jonakin päivänä oikeisiin kohtiin, niin kaikki on mahdollista.
– Asia on joka tapauksessa erityisen haastava sen vuoksi, että koko Emperor-kollektiivin täytyisi seistä idean takana sataprosenttisesti. Lisäksi kappaleiden pitäisi syntyä minun ja Samothin tiiviin yhteistyön tuloksena. Vain siinä tapauksessa uusi musiikki voisi kuulostaa klassiselta Emperorilta, eikä miltään Prometheuksen kakkososalta… Ja kun näitä asioita miettii, voi toki pohtia myös tätä kysymystä: löytyykö tältä pallolta yhtään bändiä, joka on onnistunut julkaisemaan oikeasti tasokasta materiaalia vuosikymmeniä kestäneen levytystauon jälkeen?
Teksti: Timo Isoaho
Lue haastattelun edelliset osat alempaa löytyvistä linkeistä.
