Valkama-sanalle on löydetty käyttöä monella suunnalla. Sen nimisiä järviä ja ihmisiä löytyy Suomesta yllin kyllin. Valkama tarkoittaa myös päämäärää, suojaa tai vaikka venesatamaa.
Nyt tuo kaunis sana saa uuden ulottuvuuden. Valkama on nimittäin Tenhi-yhtyeen tuoreen studioalbumin nimi. Joidenkin korvissa tämän helsinkiläisen dark folk -bändin nimi ei soita kovinkaan kuuluvia kelloja, kun taas toisille seitsemänkymmenen minuutin mittaan yltävä Valkama on odotetuin julkaisu vuosikausiin. Ehkä jopa vuosikymmeneen.
Vaikka omilla ulapoillaan monin tavoin purjehtivan Tenhin edellisestä Saivo-albumista on vierähtänyt jo kaksitoista vuotta, kahden multi-instrumentalistin – Tyko Saarikon ja Ilmari Issakaisen – muodostama ydinkokoonpano ei ole missään vaiheessa jäänyt lepäämään laakereilleen.
Tyko: – Julkaisimme Saivon jälkeisinä vuosina muutamia tiedonantoja, joissa ilmoitimme työstävämme uutta levyä, ja esimerkiksi vuosi 2016 päättyi juhlavaan ”recordings for our forthcoming album are basically done” -ilmoitukseen. Sitten aikaa kuitenkin kului ja kului, ja lopulta päätimme jättää viestit sikseen. Että eipä sanota enää mitään kun tässä näyttää nyt vähän kestävän.
Ilmari: – Minkäänlaista taukoa ei ole pidetty. Koko ajan on tehty hommia Tenhin ja Valkaman eteen. Joko yhdessä tai omillamme.
– Kun aloitettiin 90-luvulla, Tyko ilmoitti juhlallisesti, että meidän pitäisi laittaa uusi albumi pihalle vuoden välein. Tai ehkä minä kuulin väärin. Saattoihan Tyko toki sanoa, että kymmenen vuoden välein… No, vakavammin puhuen: Tenhi julkaisee uuden levyn sitten, kun se on valmis. Ei yhtään aiemmin. Ja tässä kävi nyt niin, että kahden albumin välille jäi kaksitoista vuotta.
Asiat valmistuvat aikanaan
Moni bändi painottaa tekevänsä asioita omaehtoisesti. Kun Tenhi sanoo niin, se todella tarkoittaa sitä. Omassa studiossaan musiikillista villasukkaansa kutova bändi tekee kaiken itse – aivan kaiken. Lisäksi yhtyeen kummankin ydinjäsenen pitää seisoa pienimmänkin vivahteen takana – puhuttiinpa sitten Tenhin musiikista, sanoituksista, kansitaiteesta, bändikuvista tai vaikkapa lyriikkavideoista.
Tyko: – Me teemme tätä hommaa ilman ainuttakaan taiteellista kompromissia, tai sitten emme tee ollenkaan. Tenhi on meidän juttu, eikä me olla koskaan uhrattu ajatustakaan ulkopuolisten odotuksille tai toiveille. Sellaisilla ei ole mitään merkitystä luovuuden suhteen.
Ilmari: – Tenhi elää täysin omassa ajassa ja maailmassa, ja me luotamme toisiimme saumattomasti. Otetaan esimerkki. Saatamme hioa jotakin kappaletta vuosien ajan, ja jossakin vaiheessa voin tulla siihen tulokseen, että biisi alkaa olla valmis. Se ei riitä vielä mihinkään. Jos Tyko huomauttaa, että meidän täytyy tsekata vielä pari juttua, niin sitten me tsekataan pari juttua. Tällainen toimintatapa saattaa joskus raapia naarmuja henkiseen hyvinvointiin, mutta vaihtoehtoja ei ole: meidän molempien täytyy olla sataprosenttisen tyytyväisiä kaikkeen.
Tyko: – Monet pienet nyanssit, joiden kanssa me aletaan painia… Niin, ne ovat lähinnä henkimaailman asioita, eivätkä ulkopuoliset kykene mitenkään ymmärtämään meidän toimintatapoja. Joskus kieltämättä toivon, että me osattaisiin päästää itsemme vähän helpommalla, mutta onneksi se tunne menee pian ohi!
Onko Tenhin levyillä jotakin tiettyä alkupistettä?
Ilmari: – Ei. Esimerkiksi Valkamalle päätyi luonnollisesti uusia aihioita, mutta yhtä lailla sieltä löytyy jo 90-luvulla syntyneitä ideoita tai vaikkapa Saivolle kaavailtuja juttuja. Me tehdään uutta koko ajan, mutta samalla vanhat arkistot ovat auki.
Tyko: – Tenhin maailmassa kaikki liittyy kaikkeen, eikä perinteinen ”ensin kirjoitetaan biisit ja sitten ne nauhoitetaan” -toimintatapa kosketa meitä välttämättä mitenkään. Kun me valmistellaan kappaletta vaikkapa jostain kieroon kasvaneista kitaramaisemista, samalla me myös miksataan sitä – siis haetaan tunnelmaan sopivia ja biisin tarinaa tukevia soundeja. Oikean äänimaailman löytäminen taas saattaa muuttaa sävellyksen luonteen aivan täysin, ja tämän seurauksena tekeillä ollut aihio hajoaa atomeiksi. Jonakin toisena päivänä käsissä voi olla joku rumpukompin tukema biisi, mutta sitten me saammekin kuningasajatuksen kappaleen toteuttamisesta täysin akustisesti. Ja taas kerran biisi palautetaan leikkauspöydälle. Niin ne vuodet sitten vierivät. Toki on kappaleita, jotka pysyvät muuttumattomina ensi aihioista lähtien.
Samalla polulla
Millainen taideteos pitkään ja huolella valmisteltu Valkama sitten on? Niin herkkyyteen kuin rosoisuuteenkin nojaavan melankolisen teoksen tiivis tunnelma on omaa luokkaansa – se on yhtä aikaa intiimi ja eeppinen. Hauraan jykevä kokonaisuus on kuin valojen ja varjojen temmellyskenttä, joka kuristaa ja lohduttaa samaan aikaan. Aivan kuin aavemainen usva avarien peltojen yllä, myös Valkama väreilee täysin omaehtoisella tavalla.
Kun levyn avausnumeron, yhdentoista minuutin mittaan yltävän Saattueen kaihoisa melodia lähtee punoutumaan ja tummaäänisen Tyko Saarikon tyylikkäät sanoitukset alkavat nousta varjoista, tuntuu kuin rakas ystävä astuisi ikiaikaisen aarniometsän uumenissa loimuavan nuotion äärelle ja alkaisi muistella muinaisia myyttejä ja ajattomia viisauksia.
Tyko: – Jos jotakin, me nimenomaan haluamme tehdä ajatonta musiikkia. Ja sen verran uskallankin veikata, että jos joku kuuntelee Valkamaa vaikka vuosikymmenten päästä, niin tuskinpa hän ensimmäisenä toteaa levyn soundaavan vuodelta 2023.
– Tietynlainen ajattomuus liittyy myös siihen, että meidän biiseistä on vuodesta toiseen löytynyt samoja rakennusosasia: progressiivisia elementtejä, hypnoottista jumitusta, akustisia tunnelmointeja, luonnon mystiikkaa ja niin edelleen. Kaikki nämä piirteet olivat mukana jo Kertomuksia-debyyttidemolla vuonna 1997. Ja vaikka kappaleiden toteutustapa ja esimerkiksi instrumentaatio on vaihdellut vuosien varrella, Tenhille ominainen tunnelma on sitonut kaiken aina yhteen.
Miten nämä Tenhin äänikuvan kulmakivet aikoinaan muovautuivat?
Tyko: – 90-luvulla kuuntelin paljon norjalaista black metalia muun ohessa. Sieltä löytyi Ulverin kaltaisia rohkeita ryhmiä, jotka kokeilivat akustisten osien yhdistämistä rankempaan ilmaisuun. Se avarsi omaa ajattelua huomattavasti.
Ilmari: – Jos Tyko oli osittain kallellaan Norjan suuntaan, itse nojasin enemmän saarivaltakuntaan. Brittiläinen doom metal sekä klassinen musiikki olivat tärkeitä juttuja. Kertomuksia peilasi erityisesti Tykon mielenmaisemaa, mutta seuraavilla julkaisuilla meidän kummankin musiikilliset vaikutteet alkoivat muovata Tenhin maailmaa. Samalla polulla ollaan edelleen.
Eräs asia on kuitenkin muuttunut: aikoinaan Saarikon ja Issakaisen vierellä oli muitakin muusikoita, mutta vuosien vieriessä Tenhin aktiivijäsenten rivit ovat harventuneet. Kaksikon ohella ainoastaan Valkamalle taustoja laulanut Tuukka Tolvanen on yhtyeen aktiivisempi jäsen.
Tyko: – Niinhän se meni, että alkuvuosina treenikämpällä ydinporukka oli hieman isompi. Meillä kahdella taisi sitten olla suurempi intohimo ja palo asiaan, ja samalla muiden jäsenten elämät täyttyivät muistakin asioista.
Ilmari: – Kaikilla levyillä on toki ollut vierailijoita mutta myös vakituisempia soittajia. Valkamalla mukana ovat esimerkiksi Inka Eerola (viulu) ja Janina Lehto (huilu), jotka ovat olleet alkuvuosista asti soittamassa vaihtelevasti levyillä ja keikoilla. He ovat taitavia muusikoita ja aktiivisia lukemattomissa muissa bändeissään. He pystyvät nappaamaan kiinni, vaikka me esitettäisiin abstraktejakin toiveita soittojuttujen suhteen.
Vielä eräs asia muutoksista: Tenhin uusissa kappaleissa lauluosuudet ovat hallitsevammassa roolissa kuin kertaakaan aiemmin.
Tyko: – Aikaisemmin laulu on ollut instrumentti muiden joukossa, eikä sille ole annettu minkäänlaista liidiroolia. Nyt tilanne on erilainen, ja Valkaman biiseissä laulu on ihan eri tavalla esillä.
Ei kantaa mihinkään suuntaan
Hypätäänpä sitten keikkojen maailmaan. Arvasitteko jo? Siinä missä useimmat kollegat nousevat säännöllisesti yleisön eteen, Tenhiä ei ole näillä näkymin mahdollista nähdä livenä. Takavuosina tilanne oli toki erilainen.
Ilmari: – Me suhtaudutaan studiotyöhön ja live-esiintymiseen pitkälti samalla tavalla. Kummatkin ovat meille pyhiä asioita. Keikkatilanteen ongelma on se, etteivät kaikki jutut ole tietenkään omissa käsissä, ja eteen saattaa luonnollisesti tulla kaikenlaisia ongelmia. Jos me noustaisiin lavalle, odotusten rima pitäisi pystyä laskemaan tarpeeksi alas vuosien tauon jälkeen.
Tyko: – Parhaimmillaan livenä soittaminen on ollut hemmetin hienoa, ja monista reissuista on jäänyt unohtumattomia muistoja. Otetaan vaikka meidän toinen keikka Wave-Gotik-Treffen-tapahtumassa Saksassa kesällä 2000. Silloin kävi niin, että koko festari ajautui kaaokseen järjestäjän kavallettua rahat, ja lopulta meidän esiintymispaikaksi valikoitui ulkoilma-amfiteatterin sijaan eräänlainen viikinkikylä. Soitettiin akustisesti maakuopassa, kun koko alueelta oli sähköt poikki ja viikinkisoturit valaisivat paikkaa soihduilla. Kun oli vedetty pari biisiä, Antifa hyökkäsi alueelle ampuen ilotulitteita, ja keikka loppui siihen. Illan pääesiintyjä, josta meillä ei ollut mitään tietoa, oli ilmeisesti laukonut jotakin epäkorrekteja kommentteja.
Aiheeseen liittyen: Tenhi on aina inspiroitunut kansallisromanttisista aiheista: historiasta, kansanperinteestä, luonnosta ja niin edelleen. Ne ovat aiheita, joiden kanssa on syytä olla tarkkana tänä päivänä – niin kummallista kuin se monin tavoin onkin.
Tyko: – Meidän niskaan ei ole heitetty mitään typeriä syytöksiä. Ja miksi olisikaan, sillä Tenhi ei ole koskaan ottanut poliittisesti tai aatteellisesti kantaa mihinkään suuntaan.
– Tässä yhteydessä voisi mainita sen, että Tenhin ensimmäinen keikka tapahtui aikoinaan Karjaan Faces-etnofestivaalilla omasta aloitteesta. Eiköhän se kerro orkesterin ajatusmaailmasta kaiken oleellisen, että me nimenomaan haluttiin esiintyä Facesissa hippien keskellä.
Ilmari: – Enemmän kuin yhdenkään aatteen kanssa flirttailua, Tenhi on oman sielunmaiseman introspektiivistä tutkiskelua. Meidän kiikarit eivät tähyile muualle, vaan ne sojottavat itseemme.
Toistaiseksi viimeinen Tenhi-keikka tapahtui kesällä 2015. Tenhin levy-yhtiön Prophecyn oma festivaali järjestettiin Balver Höhle -nimisessä, Saksassa sijaitsevassa luonnonluolassa.
Tyko: – Konsertti ei valitettavasti mennyt putkeen, sillä meillä oli valtavia ongelmia soundien ja tekniikan kanssa. Tuntui karulta tajuta heti keikan aluksi, että homma ei ole hallinnassa.
Sen koommin Tenhiä ei ole esiintymislavoilla nähty. Tuliko tuolloin ajatus, että keikkailu saa jäädä?
Tyko: – Eipä oikeastaan. Kukapa sitä nyt haluaisi päättää esiintymisuran niin surkealla tavalla?
Tenhi täyttää kolmekymmentä vuonna 2026. Olisiko silloin omilla ehdoilla toteutetun juhlakeikan paikka?
Ilmari: – Lupaamme miettiä asiaa.
Entä onko teillä jo ajatuksia seuraavan Tenhi-albumin suhteen?
Tyko: – Tavoitteena on terävöittää toimintaa. Jospa seuraava levy tulisi jo viiden vuoden sisällä?
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 6/23.
