Toisinaan elämä lyö arvaamatta. Niin kävi kesällä 2021, kun Petri Hannus lähti viettämään iltaa Kintauden nuorisoseurantalolle. Siellä järjestettiin tanssit, joiden eläväinen tunnelma tuntui mukavalta hiljaisten koronakuukausien jälkeen. Ikävä kyllä ilta sai odottamattoman käänteen, joka melkein koitui Jolly Jumpersin laulaja-kitaristin kohtaloksi.
– Jossain vaiheessa iltaa me mentiin käymään tanssipaikan nurkan takana. Jostain syystä mä kaaduin siellä. Syy ei koskaan selvinnyt – ehkä maassa oli jotakin, vaikka liukas kivi. Joka tapauksessa kaaduin selälleni ja löin takaraivoni niin että lähti taju, Hannus kertoo.
Seuralaiset käsittivät, että nyt sattui pahasti. Joku hälytti apua. Hannus kiidätettiin sairaalaan. Pian kävi ilmi, ettei hän selvinnyt säikähdyksellä.
– Mulla todettiin kallo- ja aivovamma. En muista varsinkaan ekasta viikosta sen jälkeen juuri mitään. Sen muistan hatarasti, että jossain vaiheessa pääsin liikkumaan rollaattorin avulla.
Parin viikon päästä Hannus todettiin tarpeeksi hyväkuntoiseksi pärjäämään omillaan.
– Pääsin pois sairaalasta, mutta mulla on aika vähän muistikuvia siitä loppukesästä. Ihmiset ovat myöhemmin kertoneet, että minusta näki, että mulla ei mene kauhean hyvin.
Toipuminen eteni hiljalleen. Jolly Jumpersin tarinalle olennaista oli, että soittaminen ja musiikin kuunteleminen oli Hannukselle pitkään vaikeaa. Jos hän tarttui kitaraan, hänet valtasi paha, oksettava olo. Sormet toimivat, pää ei. Se oli hankala paikka miehelle, jonka elämässä musiikilla on ollut iso rooli.
– Jolly Jumpers teki ensimmäisen keikan onnettomuuden jälkeen vuonna 2022. Vielä silloinkaan en pystynyt tekemään uusia biisejä. Sitä on hyvin vaikea selittää tai itsekään ymmärtää. En vain kyennyt siihen enää.
Mutta aikansa sitäkin. Myöhemmin samana vuonna Hannuksen valtasi erikoinen tunne, että jokin koputtaa.
– Otin kitaran käteen. Mieleen tuli heti melodia ja fraasi ”keep on knocking, mockingbird”. Kirjoitin sanat äkkiä muistiin, etten unohtaisi niitä. Syntyi kappale nimeltä Mockingbird. Tajusin heti, että se on hyvä biisi. Tuntui, että olen taas uuden äärellä.
Niihin aikoihin, kun Mockingbird tuli koputtelemaan, Petri Hannus löysi kirpparilta Mark Laneganin levyn.
– Sen nimi oli… Somebody’s Knocking. Vähän sen jälkeen kuulin uutisen, että Lanegan oli kuollut. Siinä vaiheessa rupesin jo melkein uskomaan outoihin juttuihin.
Mockingbird on syntytarinansa kautta Rural Slang -albumin avainlaulu. Tie levyn julkaisuun olisi kuitenkin ollut tarpeeksi pitkä ja monimutkainen ilman Hannuksen tapaturmaakin.
Perkutarallaa, mikä ettei
Vuonna 2009 Jolly Jumpersin tarina näytti päättyvän. Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävällä perustettu bändi oli kolmekymppistensä kynnyksellä, kun se yllättäen hajosi.
– Muutama vuosi oli mennyt touhutessa enemmän kuin koskaan ennen. Tekeillä oli neljäs tai viides Keski-Euroopan-kiertue, kun jäbät ilmoittivat, etteivät haluakaan lähteä. Suutuin siitä vähän ja arvelin, että antaa sitten olla, Hannus muistelee.
Aikuiset miehet eivät katkoneet välejään. Jolly Jumpersin toiminta loppui, mutta yhtyeen arkkua ei haluttu naulata umpeen. Syntyi uusi bändi nimeltä Laitasaaren Keisari, jossa Hannuksen kanssa soittivat Jolly Jumpersin basisti Marko Leuanniemi ja Radiopuhelinten rumpali Jyrki Raatikainen.
– Soitettiin Jolly Jumpersin biisejä. Käytiin Mika Ronkaisen Freetime Machos -leffan tiimoilta keikalla Amsterdamissa ja jopa New Yorkissa. Ja Jyväskylän Jyrockissa.
Hannus tutustui indiemuusikko Jukka Nousiaiseen ja perusti tämän kanssa Pettusville Alabaman, bändin, joka petasi tietämättään Jolly Jumpersin paluuta.
– Pettusville Alabamalla oli keikka Porissa, ja me haluttiin sinne joku lämppäriksi. Keksin, että Jolly Jumpers voisi tulla, ja pöljät ideathan ovat monesti hyviä. Kysyin, mitä Marko ja Keijo [Pirkola, rummut] tuumivat, ja nehän sanoivat, että perkutarallaa, mikä ettei.
Pettusville Alabama ehti hajota ennen mainittua keikkaa, mutta Jolly Jumpers soitti Porissa silti.
– Se oli niin mukavaa, että me jatkettiin kolmestaan Markon ja Keijon kanssa. Keikkoja rupesi tulemaan, ihmiset tykkäsivät ja me tykättiin. Jukka kävi soittamassa keikoilla muutaman biisin meidän kanssa. Jossain vaiheessa ehdotin, että eikö olisi järkevintä liittyä bändiin, ja Jukka teki niin. Tämä tapahtui 2018. Niin ne vuodet hurahtaa!
– Neljästään soittaminen tuntui luontevalta ja helpolta. Jukan soittotyyli sekä musamaku ja -tietämys sopivat Jolly Jumpersiin. Tuntui samalta kuin silloin, kun Jude tuli bändiin, Hannus sanoo viitaten kitaristi Arimatti Jutilaan, joka soitti Jolly Jumpersissa alun perin vuosina 2004–2009.
Kun Mockingbird tuli ja muitakin uusia biisejä alkoi syntyä, Hannus sai taas pöljän idean: Jutila pitäisi pyytää takaisin bändiin.
– Aavistin etukäteen, miltä se kuulostaisi. Ajatus oli Keijon, Markon ja Jukan mielestä jännä. Soitin Judelle, että liitypäs taas Jolly Jumpersiin. Hän sanoi, että ”ohhoh, onpas jännä ajatus” ja pyysi pari päivää miettimisaikaa. Sitten tuli vastaus: ”Okei, katsotaan, mitä tapahtuu.”
Jolly Jumpersin piirteitä
Rural Slangin tekeminen alkoi kolmen kitaristin yhteissessiolla. Hannus, Jutila ja Nousiainen kokoontuivat tapailemaan uutta musiikkia.
– Kaikilla oli ehdotuksia uusiksi kappaleiksi, ja me soiteltiin viikonlopun ajan Jukan luona. Niistä ideoista syntyi nippu biisejä, jotka sopivat tyylillisesti yhteen ja kuulostavat
Oma soundi on hyvä asia, mutta silläkin on rajansa.
– Me vitsaillaan aina ”piirteistä”, tyyliin ”hyvä biisi, mutta siinä on liikaa nuorisomusiikin piirteitä”. Yksi biisi ei päässyt levylle, koska siinä oli liikaa Jolly Jumpersin piirteitä. En tiedä, onko Ramones koskaan jutellut, että ”perhana, tulipa hyvä biisi, mutta kuulostaa ihan Ramonesilta”. Tai onko Lemmy rohissut treeneissä, että ”muuten helvetin hyvä, mutta kuulostaa liikaa Motörheadiltä”.
Biisien toimivuus ratkesi viimeistään silloin, kun Pirkola ja Leuanniemi palasivat kuvaan.
– Kun me kaikki soitettiin yhdessä, se oli taas niitä loksahtamisen hetkiä, jolloin kaikki on hyvin luontevaa. Jotkin uudet biisit kuulostivat siltä kuin niitä olisi soitettu 20 vuotta. Bändimylly teki niistä Jolly Jumpersia.
Vuosikymmenten varrella Jolly Jumpers on ollut enimmäkseen trio ja välillä kvartetti, mutta kolmen kitaran bändi se ei ole ollut.
– Olen aina tykännyt kitaroista ja siitä, että niitä riittää. Se ei kuitenkaan tarkoita, että musa pitäisi tukkia kitaroilla. Päinvastoin. Mitä enemmän niitä on, sitä vähemmän kukin soittaa. Ja Jukkahan soittaa välillä myös koskettimia.
Garagerockspesialisti Jürgen Hendlmeierin tuottama Rural Slang on Jolly Jumpersin yhdeksäs albumi. On huimaavaa miettiä, että bändi voisi viettää sen ilmestyessä 45-vuotisjuhlaansa. Ja että edellisestä levystä Fantom Zonesta on vierähtänyt 17 vuotta.
– Tuntuu ihmeelliseltä ajatella, että me soitettiin Lepakossa 1980-puolivälissä. Jotkut nykysoittajat ovat syntyneet 1990-luvulla tai jopa 2000-luvulla. Mutta ei vuosien kulumista mieti. Aika ei merkkaa tässä samaa kuin muuten. Bändi on ollut koko ajan jollain lailla olemassa ja vahvasti osa elämää. On täysin merkityksetöntä, onko edellisestä levystä seitsemäntoista vuotta, seitsemän vuotta vai seitsemän päivää.
Petri Hannus kertoo yllättyvänsä aina, kun joku tunnistaa hänet tai tietää yhtyeen nimeltä Jolly Jumpers.
– Olen tyytyväinen, että Jolly Jumpers tekee edelleen mitä tahtoo ja sen taika on säilynyt. Ja mitä siihen aivovammaan tulee, niin eihän sitä minusta enää kuule eikä näe. Mutta kyllä se on jättänyt jälkensä. Olen nimittäin alkanut katsella ihan innoissani Suomen huutokauppakeisaria. Se tulee televisiosta kello 13. Kyllä kai se jostakin kertoo.