Kello käy puolta yötä ja suomalainen kesäilta on jo pimentynyt. Vaikka aikaraudan viisarit alkavatkin lyödä pikkutunteja, laulaja Mikael Stannea, kitaristi Markus Vanhalaa, basisti Victor Brandtia, kosketinsoittaja Santeri Kalliota ja rumpali Vesa Rantaa ei väsytä. Ja jos unihiekkaa olisikin silmäkulmassa, niin veressä kohiseva adrenaliini pyyhkisi ne pois viimeistä hippusta myöten.
Juuri nyt ilmassa on nimittäin aivan erityistä jännitystä, sillä nimekäs viisikko – kollektiiviselta nimeltään Cemetery Skyline – on astumassa estradille John Smith Rock Festivalin torstai-illan viimeisenä nimenä. Muun muassa Amorphisin, Insomniumin, Sentencedin, Dimmu Borgirin ja Dark Tranquillityn maineikkaista riveistä tutut muusikot ovat menneiden vuosien aikana esiintyneet tuhansia kertoja, mutta yhdessä heitä ei ole aiemmin lavalla nähty. Kyseessä on siis Cemetery Skylinen ensimmäinen keikka ikinä.
– Idea bändistä heitettiin ilmoille joitakin vuosia sitten. Tuolloin eräs ruotsalaisrumpali, joka jäi sittemmin pois kuvioista, ilmoitti minulle keikkabussin uumenissa: ”Meidän pitäisi perustaa vanhaa kunnon raskasta goottirockia soittava bändi”, kertoo Vanhala.
– Olin täsmälleen samaa mieltä. The Sisters Of Mercy, Type O Negative ja kumppanit ovat olleet lähellä sydäntä hyvin pitkään, mutta en ole ikinä aiemmin soittanut melankolista ja melodista gootahtavaa rockia. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!
Hiljalleen kokoonpano alkoi kasautua.
– Muistin erään tärkeän jutun. Nimittäin sen, että olin aikoinaan puhunut musan tekemisestä Santeri Kallion kanssa… Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen!
Amorphisille ja useille muille orkestereille loistavia biisejä kirjoittanut Kallio hyppäsi saman tien Cemetery Skylinen tummasävyisille vankkureille. Yhtyeen äskettäin julkaistu debyyttialbumi Nordic Gothic onkin tarttuvan musiikkinsa osalta Kallion ja Vanhalan käsialaa.
– Levyä valmisteltiin kaikessa rauhassa nykyteknologiaa hyväksi käyttäen, ja jokainen teki osuutensa tahoillaan. Soitettiin ensimmäistä kertaa bändinä yhdessä, kun harjoiteltiin John Smith -keikkaa varten. Vähän jännitti ennen ekoja treenejä, homma lähti rullaamaan mainiosti, kertoo Vanhala.
Miten Stanne, Brandt ja Ranta tulivat mukaan?
– Herrat ovat vanhoja tuttuja, ja he sattuvat rakastamaan tällaista musiikkia. Kaikki lähtivät innolla mukaan. Siinähän se, hymähtää Vanhala.
– Etukäteen mietitytti hieman se, että Mikael tunnetaan eritoten melodisen death metalin tulkitsijana. Miten puhdas laulaminen – siis koko levyn mitassa – sujuisi? No, aivan älyttömän hyvin. Mikaelin puhdas ääni on persoonallinen ja se sopii Cemetery Skylinen biiseisin todella hyvin.
Millainen tarina löytyy albumin otsikon taustalta?
– Olemme pohjoisen synkkämielisiä kasvatteja. Saatamme asua kaupungissa, mutta olemme silti niin epäsosiaalisia, että elämämme on toivottoman yksinäistä… Kun mietin levyn musiikkia ja tekstien yleisiä teemoja, mieleen nousivat sanaparit Scandinavian Gothic ja Nordic Gothic. Jälkimmäinen tuntui lopulta osuvammalta, sanoo Stanne.
Palataan vielä Laukaaseen, John Smithin maisemiin. Kuten arvata saattaa, Cemetery Skylinen debyyttikeikka on silkkaa ylivoimaa – biisit ovat muotovalioita goottihittejä, yhtyeen livesoundi on selkeän voimakas ja soitto rullaa komeasti. Onneksi tätä herkkua on luvassa lisää ensi maaliskuussa, kun yhtye tekee neljän keikan mittaisen Suomen-kiertueen.
– Cemetery Skylinen ei ole projekti vaan ihan oikea bändi. Tietenkin aikataulujen kanssa tulee olemaan haasteita, mutta aiomme joka tapauksessa keikkailla ja tehdä lisää levyjä, sanoo Kallio.
Päätetäänpä tarina tulevien musiikkitietokilpailujen kysymykseen. Mikä yhtye teki virallisen ja lukuisasti faneja paikalle keränneen nimmarisession ennen kuin se julkaisi debyyttilevynsä ja soitti ensimmäisen keikkansa? Aivan!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundi 9/24.