Jazz on ketterä taiteenlaji. Etenkin sen akustisia ilmenemismuotoja voidaan helposti esittää mitä moninaisimmissa paikoissa, usein myös täysin ilman äänentoistoa. Pieni akustinen jazzkombo voi tavoitella kuulijoitaan käytännössä missä tahansa, kunhan ympäristö ei ole liian hälyisä. Useat jazzartistit ja -yhtyeet voivat myös sopeutua luontevasti hyvin erilaisiin esityskonteksteihin.
Silti jostain syystä, kun mainitaan sana ”jazzklubi”, tuntuu monella kuulijalla olevan jo selkeä mielikuva siitä, minkälaisesta tilasta puhutaan. Jazz, kuten muutkin kulttuuriset leikkauspisteet tarvitsevat kieltämättä omat juurtumiskohtansa, taidesisällön mukaan muokatut tilansa, jotka tuovat ”skenen” yhteen.
Nautin silti usein eniten siitä, kun esityspaikka yllättää.
Jos rakennetaan kokonaismielikuvaa peruselementeistä alkaen, edustavat New Yorkin tunnetuimmat jazzklubit Blue Note, Birdland ja Village Vanguard jazzklubien standardia. Kuulijat istuvat siististi pöydissä kynttilän valossa drinkkejä siemaillein. ”Two drink minimum” on tuttu, tai vähintään yksi juoma kuuluu jo valmiina tilan ja kävijän yhteiseen sopimukseen keikkalippua hankittaessa. Ei kai siinä, hyvin tehty dry martini menee kyllä kaupungin ja samalla maailman parhaita muusikoita kuunnellessa.
Tämän kaltaiseen jazzelämyksen perustunnelmaan tähdätään monella eurooppalaisella jazzklubillakin. Kun käy Berliinin Zig Scott’sissa tai vaikkapa Amsterdamin Jazz Café Alton sunnuntaijameissa, saattaa huomata, että jazzklubin perusformaatti sopii hyvin ”täkäläiseenkin” musiikkielämään. Hyvä piano, kuuntelua tukeva tunnelma ja toimiva akustiikka. Bändi hoitaa loput.
Se, missä New York ja monet eurooppalaiset kaupungit eroavat toisistaan jazzklubien tunnelman suhteen on turisti-intensiivisyys. Mennä Nykiin, käydä Broadwaylla ja kuuntelemassa musiikkia aidolla jazzklubilla on suosittu kuvio, ja se tuo myös kuuluisimpien jazzpaikkojen tunnelmaan oman kaupallisesti hieman painostavan aspektinsa, joka ei onneksi vaivaa eurooppalaisia klubeja aivan yhtä paljon.
Kaikki kuulijat ovat toki yhtä arvokkaita, mutta esimerkiksi Blue Note todellakin yrittää ottaa rahat turreilta pois myymällä aggressiivisesti fanikamaa. Tuntui hassulta olla Pharoah Sandersin keikalla Blue Notessa, kun geneerinen kuuluttajaääni mainosti auki olevaa lahjatavaramyymälää artistin vielä astellessa pois lavalta. Spiritual jazz oli siinä hetkessä aika kaukana.
Toinen ääripääkin löytyy onneksi samasta kaupungista. Brooklynin pienet ja rujohkot huoneet hautovat kupeissaan sillan takaa löytyvää, rikasta kokeellisen jazzmusiikin maailmaa. Barbes- tai The Owl -klubien takatilassa voi kuunnella musaa todella läheltä, usein valitettavasti vain muutaman muun kuulijan kanssa.
Kilpailu on suurkaupungissa kovaa. Turistioppaat eivät mainitse näitä paikkoja, mutta ”reppureissaaja” voi päästä kuulemaan jotain uutta ja väkevää. Jokin tällaisissa ”reikä seinässä” -mestoissa viehättää minua. Ehkä se on tilojen luonnollisuus, ehkä se että akustinen musiikki kuulostaa erityisen puhuttelevalta läheltä kuultuna. Tilanne huokuu yhteisöllisyyttä, jota ei voi feikata. Pienkeikoilla voi myös halutessaan helposti tutustua muihin paikallaolijoihin. Sitä tosin kaltaiseni introvertti suomalainen ei kuitenkaan usein kehtaa tehdä.
Näitä paikkoja on paljon muuallakin. Erityisesti Berliini on sopivan karheiden jazzmestojen aarreaitta. Uusi tuttavuus KM28 ja jo pidemmän aikaa sitten kohdattu West Germany ovat alan eliittiä. Tukholman Glenn Miller Cafessa on hieman samaa tunnelmaa, vaikka paikka muuten onkin astetta ”fancympi” illallispaikka. Musiikki on lähellä.
Kaikkea jazzia ei tietenkään voi nuhjuisissa pienpaikoissa voi esittää. Tärkeä osansa nykyisessä jazzmusiikin esitysilmapiirissä on moderneilla klubeilla, jotka muistuttavat muodoltaan perinteisiä klubeja, mutta fasiliteeteiltaan enemmän laadukkaita konserttisaleja. Suomessa tätä kehityssuuntaa edustavat esimerkiksi Helsingin ja Tampereen G Livelabit.
Saavuin juuri Amsterdamista, josta löytyy myös mainio modernisti tuotettu keikkapaikka jazzille. Bimhuis on noin 400 kuulijan sali, joka on tehty amfiteatteria muistuttavaan puolikaaren muotoon. Musiikki kuulostaa nautinnolliselta, kaikkialla voi tuntea olevansa lähellä esitystä, baari on laadukas ja ohjelma huippuluokkaa.
Tätä on laadukas jazzklubielämys 2020-luvulla, eikä sitä tarvitse toteuttaa pelkästään kaupallisuuden ehdoilla.
Teksti: Matti Nives
Artikkeli on julkaistu Soundissa 9/23.
