Hamilton kirjoittelee illan settilistaa ja siemailee olutta, kun näköpuhelumme teknisten vaikeuksien jälkeen alkaa. Kun kerran kiertuekin on nimetty Look Left -touriksi yhtyeen yhdeksännen levyn nimeä mukaillen, kysyn Hamiltonilta ilmeisen kysymyksen: Onko kyseessä jonkinlainen poliittinen ulostulo?
– Sanoisin, että se on kieli poskessa tehtyä pilaa siitä faktasta, että yksi pieni sana voi saada ihmiset raivon partaalle. Elämme tässä maassa poliittisesti naurettavassa tilassa. Meillä on aseongelma. Aseet ovat nykyään yleisin lasten ja nuorten kuolinsyy. Yritämme ratkaista ongelmaa puhumalla, mutta lopputuloksena on jatkuva aseiden oikeus yli ihmisruumiin, Hamilton sadattelee.
– En tietoisesti päättänyt kirjoittaa poliittisesti latautuneita lauluja, mutta tekstit vain tulivat ja päätin mennä eteenpäin niiden kanssa. Jos politiikan oikea siipi voi olla niin vihainen ja suorasanainen kuin se on, ja luulee, että me niin sanotut liberaalimmat vain kuuntelemme välimatkan päästä heidän erinomaisuuttaan, niin he ovat väärässä: täältä pesee!
Helmetin musiikissa raivo on aina ollut keskeinen elementti. Mikä sinua raivostuttaa nykyisin aseiden lisäksi?
– Minua raivostuttaa, kun ihmiset kohtelevat toisiaan epäinhimillisesti, ja se, miten poliittisilla puolueilla voi olla kontrolli naisen ruumiiseen. Minun kummipoikani on transsukupuolinen. Hän on saanut kaikenlaista paskaa niskaan koulussaan. Vitut sellaisesta, jättäkää ihmiset rauhaan!
– Pähkinänkuoressa Leftin sanoma on: Elä ja anna muiden elää, osoittakaa ihmisille kunnioitusta ja rakkautta. En välitä siitä, mitä teet, kunhan et satuta muita ihmisiä tai eläimiä – ketään.
Kun sisällä on paljon turhautuneisuutta, raivoa, stressiä ja muita negatiivisia tunteita, voi raskaan musiikin soittaminen ja kuuntelu toimia puhdistavana ja vapauttavana asiana. Kun rokataan kunnolla, energiaa purkaantuu harmittomalla tavalla ja sitä voi myös kanavoitua jonkinlaiseen positiiviseen vaikuttamiseen asti.
Hamilton on samaa mieltä kanssani ja äityy kehumaan Helmet-yleisöä.
– Lopulta nämä ovat vain lauluja, enkä tiedä, millä tavoin ne vaikuttavat ihmisten ajatusmaailmaan. Mutta luulen, että Helmet-fanit ovat hieman fiksumpia kuin keskimääräinen metallimusiikin yleisö. He ovat itse löytäneet Helmetin, sitä ei ole kaadettu heidän kurkustaan alas. Ja jos tykkäät Helmetistä, sinä olet varmaan poikennut aiemminkin elämässäsi ”normaalilta polulta”.
– Näen keikoilla fanejamme, joista vanhimmat ovat olleet kanssamme 34 vuotta. Toisaalta olen nähnyt keikoilla enemmän myös 15–16-vuotiaita nuoria. Se on mahtavaa! Hekin tajuavat, että me teemme rehellistä musaa. Me emme yritä tehdä hittilevyä. Yritämme tehdä musiikkia, joka edustaa meitä ja sellaisia arvoja, mitä me intohimoisesti rakastamme.
Eikö teitä kutsuttu joskus ajattelevan miehen metalliksi (thinking man’s metal)?
– Kukaan, joka olisi nähnyt minut yksin kännissä portugalilaisessa baarissa tanssimassa, ei kutsuisi minua metallin ”fiksuimmaksi kaveriksi”. Tykkään juoda olutta ja minulla tulisi olla pajauttelun tohtorintutkinto Yalesta. Olen vain tavallinen typerys Oregonista, mutta tykkään myös asioiden ja ilmiöiden opiskelusta, ja panostan myös siihen. Mutta kun on aika kirjoittaa ja soittaa biisejä, teen sitä puhtaasti tunne edellä.
Minkälainen laulunkirjoittamisen prosessi oli Left-levyn kohdalla?
– Olin juuri kirjoittanut orkesteriteoksen Commemoration Fantasy For Winds And Percussion Yhdysvaltain vanhimmalle high school -orkesterille, Christian Brothers Bandille, heidän 150-vuotissyntymäpäivilleen. Teoksen ensiesitystä seuraavana päivänä ryhdyin työhön. Kun oli aika kirjoittaa Helmetille materiaalia, laulut vain purkautuivat sisältäni ulos.
– Laitoimme pystyyn tiimin, jossa olivat minun lisäkseni tuottajina Jim Kaufman ja vanha ystäväni Mark Renk. Olen työskennellyt heidän kanssaan useasti, ja kaikki toimii silloin helposti. Kyleen ja Dannyyn minulla on nykyään erityisen läheinen suhde musiikilllisesti. Dave lensi myös luoksemme LA:hin, joten voimme yhdessä työstää musiikkia. Bändini soittajat ovat hyviä teknisessä mielessä, mutta he ovat myös musikaalisia.
Oliko vaikea kirjoittaa orkesteriteoksen jälkeen Helmet-materiaalia?
– Säveltäminen ei ole kovinkaan erilaista, mutta Helmetissa minä tietysti kirjoitan musiikin lisäksi sanat. Sanoja tehdessäni minulla oli varmaan 15 muistikirjaa, joihin olen kirjoittanut kaikenlaista. Ympäröin itseni myös runokirjoilla, muun muassa Sylvia Plathilla, Ezra Poundilla ja Tom Wolfella. Selailin runokirjoja ja kun löysin hyviä ajatuksia tai lauseita, mietin voisinko käyttää ilmaisuja jotenkin omalla tavallani.
Ensimmäistä kertaa historiassa Helmetin levyllä on kokonaan akustinen kappale. Kuinka päädyit siihen?
– Minulla on kitaraoppilas, 14-vuotias Santiago, josta tulee uskomaton kitaristi! Hän halusi oppia soittamaan Led Zeppelinin kappaleen Friends. Se on akustinen biisi, ja Jimmy Page käyttää harvoin akustisessa kitarassa normaalia viritystä. Minun piti ottaa selvää virityksestä ja riffistä. Lopulta päädyin viritykseen joka soi C6-soinnussa, kitaran avoimet kielet ovat alhaalta ylös katsottuna CACGCE.
– Kitara oli jäänyt soittotunnin jälkeen lojumaan lähelle, ja ihastelin kitara kädessäni viritystä ja mietin erästä harmonista ideaa, joka oli soinut päässäni. Ja nopeasti minulla oli melodia siihen. Led Zeppelin on yksi syy siihen, että soitan kitaraa. Kolmannella levyllään he tekivät paljon akustista kamaa, joten emmekö mekin voisi?
– Kirjoitin kappaleeseen jousisovituksen, ja halusin oikeat jouset eikä syntetisaattoreita. Jos minun pitää elää albumin kanssa loppuelämäni, se tietää vain vähän enemmän rahanmenoa.
Voisiko Helmet joskus tehdä akustisen albumin?
– Se olisi todennäköisesti sitten minun soolomateriaalia eikä Helmetiä. Eikä sen tarvitsisi olla välttämättä sataprosenttisen akustista. Olen puhunut sooloalbumin teosta, ja itse asiassa minulla on paljon materiaalia jo olemassa, minun pitäisi vaan alkaa kirjoittaa sanoja biiseihin.
Teksti: Sami Nissinen
Lue koko haastattelu Soundista 10/23.