Erilaista jazzin ja populaarimusiikin risteämää on nähty yhä enemmän. Esimerkiksi suomalaisen jazzpianon legenda Iiro Rantala vieraili taannoin raskasta metallia esittävän Humavoidin kappaleella, ja monet jazzin parista lähteneet muusikot ovat soittaneet isojen poptähtien bändeissä. Fuusiota ja risteämistä tapahtuu paljon.
– Kyllä sitä tulee tehtyä kaikenlaista musiikkia, ja itsekin olen ollut vaikka minkälaisissa bändeissä vierailemassa. En itse ehkä pidä edes itseäni puhtaasti jazzmuusikkona. Se varmasti riippuu aika paljon siitä, millaista musiikkia haluat tehdä, ja kuinka vahvasti haluat ikään kuin brändätä itsesi. Olen aina ollut sellainen, että teen sitä, mitä huvittaa, ja olen ollut onnekkaassa asemassa saadessani tehdä paljon monenlaista, Verneri Pohjola kertoo.
– Aistin nuorissa suuremman avoimuuden tehdä crossover-juttuja. Todella avant-gardea klasaria yhdistetään poppiin ja niin poispäin, Rissanen myötäilee jazzmuusikoiden kasvavaa avoimuutta.
– Musta oli jännää kuulla sun ajatuksiasi Aki, koska mä kuulen sun musassa paljon pop-vaikutteita, jos puhutaan vaikka Hyperrealista tai silloin kun soitettiin Warp!-yhtyeen kanssa Björkin musiikkia, Pohjola huomauttaa.
– Olen toki yrittänyt ottaa laaja-alaisesti vaikutteita, mutta ne menevät kuitenkin loppujen lopuksi sinne jazz-sapluunan alle, Aki Rissanen vastaa.
Samaan tapaan myös Linda Fredrikssonin uralle on mahtunut erilaisia vaikutteita. Esimerkiksi Mopo-yhtyettä on kutsuttu jonkinlaiseksi punkjazziksi.
Hän ei kuitenkaan täysin allekirjoita asiaa.
– Mä en kyllä tiedä, että mitä tekemistä sillä on jazzin kanssa. Totta kai ymmärrän sen, koska olen opiskellut jazzia, ja siellä on improvisaatiota paljon, mutta silloin kun olen itselleni totuudellisin, niin ajattelen, että on vain musiikkia. Mä tykkään kuunnella niin paljon kaikkea erilaista, ja se kuuluu siinä, mitä teen. Teppo sanoi tosi hyvin siitä, että sitä ajautuu sitä kohti mitä tykkää tehdä.
Oma historia haltuun
Keskustelijat ovat yhtä mieltä siitä, että jazzpuhaltajan ei ole synti mennä soittamaan poptähden taustalle, mikäli omat mielenkiinnon kohteet osoittavat myös sinne suuntaan. Mutta vaikka ylenkatsomista ei välttämättä esiinny isossa mittakaavassa, voi sitä löytyä yksittäisistä jazzmuusikoista.
– Myönnän itse ylenkatsoneeni sellaisia asioita, joista en ymmärrä mitään. Se on helppoa, mikäli ei ymmärrä musiikkityylin sisäisiä hienouksia. On helppoa sanoa, että tämä on tällaista surkeaa poppia, jos siitä ei ymmärrä mitään, Mäkynen myöntää.
Vastaavasti voidaan myös miettiä sitä, onko populaarimusiikin yleisöllä olemassa arvostusta jazzia kohtaan. Jazzin kulttuurinen konteksti Suomessa voi olla hämärä, jos on tottunu kuuntelemaan sitä, mitä radio tai suoratoistopalvelujen uutuuskattaukset tarjoavat.
– Se on yleensä paras kohteliaisuus, kun joku sanoo, että en ole koskaan tykännyt jazzista, mutta tuo oli todella hyvä keikka. Haluan uskoa, että hyvä musiikki ylittää genrerajat. Jonkin verran on olemassa ennakkoluuloja jazzia kohtaan. Mutta musiikin löytämisen ilo tulee juuri siitä, että omat ennakkoluulot murtuvat. Siitä on kyse missä tahansa luovassa taiteessa, että pelataan ennakkoluuloilla. Genrerajat on tehty sitä varten, että ne antavat sen viitekehyksen, minkä sisällä tai mitä rikkoen voidaan saada oma sanoma kuuluvaksi, Pohjola pohtii.
– Se on tietenkin kulttuurikysymys. Yhdysvalloissa keskivertoihminen tietää todennäköisesti ainakin muutaman jazzmuusikon, on kuunnellut jazzia ja käynyt keikoilla. Se oli aikansa popmusiikkia ja on sitä siellä tavallaan edelleenkin, Rissanen lisää.
Jazzin kulttuurinen konteksti on Suomessa erilainen kuin sen syntysijoilla, mutta tyylillä on yllättävän pitkä historia myös täällä. Kotimainen jazz on ollut hyvin monipuolista, ja se on näkynyt myös maamme suosituimpien iskelmätähtien musiikissa aina Laila Kinnusesta Olavi Virtaan.
Vaikka on ymmärrettävää, että tavan tallaaja ei välttämättä ole kovin perehtynyt kotimaisen jazzin historiaan, on varsin yllättävää se, että sitä ei opeteta juuri edes jazzmuusikoille.
– Pakko sanoa, että sitä ei ole kauheasti opetettu missään laitoksessa. Vaikka se on kuitenkin oman maamme varteenotettavan jazzmusiikin historiaa. Mielestäni sitä ei todellakaan ole otettu tarpeeksi huomioon, vaan se on jätetty melkein kokonaan paitsioon, Rissanen harmittelee.
– Sitä on tavallaan ollut niin Amerikka-keskeinen siinä, että on kuunnellut Coltranea ja Milesia ja ajatellut, että myös suomityypit ovat silloin menneisyydessä ammentaneet sieltä, joten on halunnut itsekin ammentaa suoraan sieltä lähteestä. Eli on tavallaan ylenkatsonut niitä menneisyyden artisteja, eikä ole nähnyt niitä relevantteina jazzmuusikoina, kärjistetysti sanottuna. Tosi huonosti olen itse tutkinut sitä historiaa, mutta tietenkin vuosien varrella sitä on oppinut ja on saanut soittaa jazz-ikonien kanssa. Mutta se on hyvä pointti, että jos ei osaa itse arvostaa oman maansa menneisyyttä, niin on se vähän surullista, Mäkynen kertoo.
– Arvostan niitä juttuja, mitä olen kuullut juuri vaikka Laila Kinnusen ajoilta. Niissä kokoonpanoissa soittaneet olivat jazzmuusikoita, jotka saivat illan aikana soittaa yhden setin jazzia ja loput oli sitä iskelmää.
– Minusta tuntuu, että jazzmuusikot ovat nopeita ja taitavia omaksumaan uutta. Kun tarvitaan bändi kasaan nopeasti, niin jazzmuusikoita on helppoa käyttää, koska ei tarvita kuin yhdet treenit niin jengi osaa soittaa. Jazzmuusikoiden osaamista ja vaivannäköä pystytään hyödyntämään myös duunimielessä, koska sitten kun Laila Kinnunen on tarvinnut bändiä, niin jazzmuusikoista on löytynyt niitä tyyppejä, jotka osaavat soittaa dynaamisesti, Pohjola lisää.
– Siinäkin on hyvin kulttuurisidonnaista se, että Yhdysvalloissa jazzmuusikoilla on ollut paljon työtilaisuuksia ja se musiikki oikeasti työllisti. Kun taas täällä työtilaisuuksia jazzin ympärillä on niin paljon vähemmän, ja vaihtuvuus bändeissä on pientä, Rissanen pohtii.
Työtilaisuudet ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana paljon. Esimerkiksi sessiot, joissa tarvittaisiin puhallinsoittajia, ovat vähentyneet maassamme huomattavasti. Samaan tapaan myös studiomuusikoiden ja televisiomuusikoiden määrä on pienentynyt.
– Niitä hoitaa ne samat tyypit. Koko homma on monopolisoitunut, Pohjola toteaa.
Teksti: Samuel Järvinen
Lue Soundissa 11/23 julkaistun haastattelun edellinen osa alapuolelta löytyvästä linkistä.
