Kello on melkein puoli yhdeksän illalla, kun soitan Finnvoxin ovikelloa Helsingin Pitäjänmäessä. Mikko Karmila tulee avaamaan oven, ja käymme sisään yhteen Finnvoxin monista studioista.
Karmilalla on ollut työpäivä Kotiteollisuuden tulevan levyn parissa. Karmila on työskennellyt Kotiteollisuuden kanssa jo melkein 30 vuotta, ja siinä ajassa hommaan on muodostunut toimiva rutiini ja luottamus. Tänään hän on editoinut Jouni Hynysen lauluosuuksia. Herrat ovat käyneet läpi sitä, miten laulujen tulisi mennä ja miten eri otot ovat siihen nähden onnistuneet. Joskus tuottaja saattaa ehdottaa myös muutoksia laulumelodiaan. Yhdessä he käyvät myös sanoituksia läpi, yksittäisiä sanoja voidaan vaihtaa, mutta joskus Karmila saattaa ehdottaa kokonaisia lauseitakin.
Juho Juntunen kirjoitti Mikko Karmilasta 23 vuotta sitten pitkän jutun Soundiin otsikolla Kun vuoteen mahtuu 300 studiopäivää. Kun nyt teemme uutta haastattelua, moni asia on muuttunut. Eniten ovat muuttuneet työkalut, mutta niin on myös musiikin kulutus. Tietokoneet ja Protools ovat tulleet jäädäkseen studioihin, ja Karmilan studion vanha englantilainen SSL-miksauspöytä on saanut lähteä, koska sen alituinen korjaaminen kävi liian hankalaksi.
– Se mitä teen, ei ole kuitenkaan pohjimmiltaan muuttunut. Työvälineet ovat, mutta se on sivuseikka. Myös budjetit ovat pienentyneet, mikä välillä ketuttaa, Karmila toteaa.
– Musiikillisesti muuttunut on se, että vielä joskus 20 vuotta sitten artistit julkaisivat biisejä, jotka saattoivat kestää 5–6 minuuttia. Nyt se sama informaatio puristetaan alle kolmeen minuuttiin. On biisejä, joissa tapahtuu niin perkeleesti koko ajan.
Karmila löysi äänittämisen soittamisen kautta. Kun ensimmäinen oma bändi perustettiin vuonna 1979, piti sitä tietysti äänittää. Ensimmäiset äänitykset tehtiin kasetille monomankalla yhdellä mikillä. Tuolta ajalta on tallessa 150 kasettia. Ensimmäinen äänitys, joka päätyi levylle asti, oli mankalla livenä äänitetty Etuala-yhtyeen kappale Päästä vetää vuonna 1982.
Karmilan varhaisimpiin töihin lukeutuvat myös kaveribändi Stonen demoäänitykset. Stonen saatua levytyssopimuksen bändin pitkäsoitot lankesivat luonnollisesti hänen töikseen. Seuraava seuraava iso asiakas oli Kolmas Nainen. Ensimmäinen yhteistyö Hyvää ja kaunista nousi Suomen albumilistan ykköseksi.
Karmila on kirjannut tekemänsä työt excel-taulukkoon. Siitä käy ilmi, että hän on tehnyt yli 300 albumia joko äänittäjänä, miksaajana tai tuottajana, usein kaikissa mainituissa rooleissa. Vakioasiakkaita ovat olleet muun muassa Amorphis, Children Of Bodom, Don Huonot, Radiopuhelimet, Sonata Arctica, Stratovarius, Nightwish ja Waltari.
Karmilan mukaan tuottaminen voi pitää sisällään ”ihan mitä vain”, mutta hän ei kuitenkaan lähde säveltämään muille kappaleita. Karmila vaikuttaa hyvin rutinoituneelta, aina siinä määrin, että hänellä on välillä hankaluuksia sanoittaa omaa työtään. Hän suhtautuu tuottamiseen käytännönläheisesti eikä reflektoi sen kummemmin asiaa, kuten useilla nuoremmilla tuottajilla on tapana.
Perinteinen tapa on, että mennään treenikämpälle, kuunnellaan biisit läpi ja ehkä otetaan ne alustavasti talteen jollain laitteella. Tuotanto suunnitellaan mahdollisimman hyvin ennen kuin mennään studiolle. Karmilalla ei ole sen kummempia konsteja bändien hengen nostattamiseen. Tuottajan ei kuitenkaan pitäisi myrkyttää ilmapiiriä vaatimalla mahdottomia.
Kun kysyn, mitä ihannetuottaja voi tuoda bändiin, vastaa hän hieman yllättävästi.
– Toivottavasti ei mitään. Eihän tuottajan asia ole tuoda bändiin mitään. Sen pitäisi ottaa vastaan mitä tulee ja pohtia, voisiko tässä tehdä jotain paremmin.
Tuottajana joutuu puuttumaan soundien lisäksi lähinnä sovituksiin, joskus myös kappalerakenteisiin. Tuottajan tehtävä on myös sanoa ääneen se, kun ideat eivät toimi. Levy-yhtiöiden kanssa vääntöä on ollut lähinnä ajankäytöstä. Karmilan kokemuksen mukaan levy-yhtiöt puuttuvat vain harvoin ”taideasioihin”.
– Erään bändin levyä tehdessä kävi sellainen juttu, että kun me oltiin jo äänitetty se levy – se musa oli sellaista aika perinteistä hard rockia – niin yhtäkkiä levy-yhtiön tyyppi kysyy, että ”voisiko tästä tehdä vähän niin kuin Red Hot Chili Peppersiä”, joka oli silloin muodikasta. Mitä siihen nyt voi sanoa? Ei se ehkä onnistu enää. Se olisi pitänyt sanoa vuosi sitten.
Karmila kertoo myös varoittavan esimerkin soittajista, jotka olettavat tuottajan säätävän soundit heidän omista soittimistaan ja vahvistimistaan.
– Joskus on tullut vastaan soittajia, jotka studioon tullessaan ovat sanoneet, että ”tässä olisi tämä vahvistin, jonka mä vuokrasin liikkeestä. En ole tätä aiemmin käyttänyt, joten voisitko katsoa miten tämä toimii”, ja mä olen että mitä helvettiä.
– Tosin nykyään hevibändit ovat niin standardisoituneita, että niillä on kaikilla vahvistimesta riippumatta melkein sama soundi, sellainen high gain -putkisärö.
Kun itseäänittäminen 2000-luvun vaihteessa yleistyi, toi se ammattilaisille mukanaan myös harmia. Karmila kertoo saksalaisesta speed metal -yhtyeestä, joka pyysi häneltä apua miksaukseen, kun heidän oma miksaajansa ei ollut onnistunut saamaan soundeja tyydyttäviksi.
– Äänittäjä ei ollut äänittänyt bassareita ollenkaan audiona, ainoastaan miditrikkaukset niistä. Kuunneltuani rumpuraitoja totesin, että se midikama oli ihan päin helvettiä. Pyysin miksaajalta midit uudestaan, ja sitten sieltä tulee disketti, jossa oli täsmälleen samat midit, mitkä olin jo saanut. Lopulta kävi ilmi, että se ohjelma oli yllättäen kvantisoinut bassarit lähimpään 32-osa nuottiin. Se kuulosti siltä, että rumpali ei todellakaan osannut soittaa. Lopulta mä kuuntelin virvelin alamikistä, missä bassarin iskut tulevat ja siirsin joka saatanan iskun oikealle kohdalle.
Epäonnistuneesta tuotannosta Karmilalle tulee ensimmäisenä mieleen Roger Watersin juuri valmistunut Dark Side Of The Moon Redux -projekti. Karmila on juuri ennen haastatteluamme kuullut uunituoreen version Time-kappaleesta ja vaikuttaa vanhana Pink Floyd -fanina jopa vihaiselta.
– Se oli ihan hirveätä skeidaa. Siinä ei ollut kitaraa juuri nimeksikään, ja rummut kuulostivat ohjelmoiduilta. Sitten siinä on tietysti väärä laulaja. Sitten se Waters vielä höpisee jotain sen intron päälle. Se oli ihan saatanasti huonompi kuin alkuperäinen.
Paljon kivempaa on puhua onnistuneista tuotannoista. Karmilalla ei ole monia tuottajaidoleita, eikä hän kuuntele musiikkia tuottajien vuoksi.
– Yritän kuunnella enemmänkin itse musaa. Jos levy on erityisen hyvin onnistunut – kun sovitukset, soitto ja soundit toimivat – voin tsekata kannesta, kuka tätä on väsäillyt.
– Onnistuneesta tuotannosta esimerkkinä tulee mieleen Beatlesin loppupään tuotanto kokonaan ja George Martin. Bob Ezrinin tuottama Pink Floydin The Wall on ihan helvetin hieno kokonaisuus. Myös Bob Rockin tuottama Metallican ”Musta albumi” ja Mötley Crüen Mötley Crüe toimivat. Sitten on vielä Rick Rubin ja hänen töistään etenkin Trouble-yhtyeen Manic Frustration.
Mitkä ovat suosikit omista tuotannoistasi?
– Tekisi mieli vastata, että Road Crew’n Hot Dance Disco Hits Vol 4 -ep. Diskobiisejä heviksi, Karmila sanoo ja nauraa päälle.
Kun kysyn Karmilalta, seuraako hän alan julkaisuista musiikkilaitteiden kehittymistä, vastaa hän yllättäen kieltävästi. Karmilan luottotyökaluihin kuuluvat ainakin hänen ”henkilökohtainen fiksaationsa”, bassarimikki AKG 112. Rumpu- ja kitaramikkeinä ovat yleensä Shuren dynaamiset, konkkamikkeinä on AKG:ta tai Neumannia. Miksauksessa ovat käytössä Aphex Studio Dominator -limitteri ja Fatso-kompressori, joiden perässä on vielä AP:n eq. Laulu- ja kitaraäänityksissä on käytössä Focusriten ISA 430. Sitä mitä siinä ei ole, ei myöskään tarvita.
Tietokoneen sadoista plugareista käytössä ovat ne, jotka on hyväksi havaittu: Wavesin R-sarjan kompressori, eq ja DeEsser sekä L1-limitteri. Sitten on lo-fi-särö, jota voi käyttää esimerkiksi laulussa, mutta myös bassossa ja rummuissakin.
Lokakuussa Karmila on lähdössä Nightwishin kanssa Lontooseen Abbey Road -studiolle äänittämään jousiorkesteria ja kuoroa.
Miksi jousia pitää mennä Lontooseen asti äänittämään?
– Siellä osataan soittaa. Vaikka Suomessa on taitavia klassisen musiikin soittajia, ei täällä ole totuttu soittamaan rockbändien kanssa.
Teksti: Sami Nissinen
Haastattelu on julkaistu Soundissa 8/23.
