Sinfonisen ja progressiivisen power metalin parissa komeaa jälkeä tehneen Kamelotin perustaja Thomas Youngblood istuskelee keikkabussin viihtyisässä oleskelutilassa. Amerikkalaisyhtyeen mittava Euroopan-kiertue on juuri nyt saavuttanut Tampereen Pakkahuoneen, ja Kamelot-kitaristi on innoissaan.
– Illan keikalla tulee olemaan tungosta, ja minä pidän Tampereesta muutenkin kovasti. Kaupunki on hieno. Meillä oli eilen vapaapäivä, ja kävin esimerkiksi Näsinneulassa. Täytyy sanoa, että sieltä avautuneet lumiset maisemat näyttivät todella huikeilta tällaisen floridalaisen tyypin silmissä.
– Mitäpä muuta? Niin, sain Tapparan liigajoukkueelta heidän pelipaitansa, ja se todella lämmitti minun kaltaiseni kovan lätkäfanin sydäntä!
Aiotko kiskoa paidan päällesi illan keikalla?
– En todellakaan! Satun tietämään, että Tampereella on kaksi kovaa joukkuetta, enkä halua saada Ilveksen fanien vihoja päälleni. Olisihan se silti tavallaan mielenkiintoista katsoa, kun puolet yleisöstä vihaa minua ja toiset taas rakastavat, nauraa Youngblood.
Kitaristilla on myös tamperelaisia kavereita.
– Kiersimme Battle Beastin kanssa Amerikassa, ja ystävystyin laulaja Noora Louhimon kanssa. Hän on hieno ihminen, ja bändi on tietenkin aivan mainio.
Se Tampereesta ja lätkästä, mennäänpä musiikin äärelle. Kamelotin tuorein maailmankiertue promotoi yhtyeen uutta The Awakening -studioalbumia. Youngblood huokaa syvään, kun hän alkaa kertoa levyn valmisteluvaiheista.
– Aloitimme sävellystyön alkuvuodesta 2020. Sitten pandemia sulki koko planeetan, eikä meillä yhtäkkiä ollut enää mitään kiireitä. Saman vuoden loppupuolella sain erittäin ärhäkän koronatartunnan, ja lopulta minut vietiin sairaalaan. Hoitojakson jälkeen jouduin käyttämään eräänlaista hengityskonetta noin puolen vuoden ajan. Kun saan kiertää maailmaa terveenä tällaisten vaiheiden jälkeen, en voi tuntea muuta kuin valtavaa kiitollisuutta. Tilanne voisi nimittäin olla täysin toisenlainen!
– Jos pandemiatilanteessa oli mitään hyvää, niin sitten se, että pystyimme miettimään ja hiomaan The Awakeningia aivan eri tavalla verrattuna vanhempiin julkaisuihin. Samaan aikaan laulajamme Tommy Karevik toi omia ideoitaan mukaan entistä rohkeammin, ja hänen ansiostaan moni biisi nousi aivan uudelle tasolle. Vaikka itse sanonkin, niin esimerkiksi erilaiset orkestraatiot ja sinfoniset mausteet pauhaavat nyt todella hienosti.
Miksi valitsit levylle nimen The Awakening? Se on iso sana.
– Viime vuodet ovat olleet todella erikoisia, ja minulle The Awakening tarkoittaa eräänlaista uuden aikakauden starttia, nyökkää Youngblood.
– Otsikko viittaa myös siihen, että omat prioriteettini ovat hieman muuttuneet. Musiikki merkitsi minulle takavuosina kaikkea, mutta nykyään perhe on vähintään samalla viivalla. Älä käsitä väärin: kun Kamelot on aktiivinen, bändi on minulle edelleen äärimmäisen tärkeä juttu. Mutta silloin kun yhtye lepää syystä tai toisesta telakalla, keskityn aivan muihin asioihin.
Mainittuja ”takavuosia” löytyy jo yllin kyllin, ja Kamelotin debyyttialbumi Eternity juhlii kolmekymppisiä 2025.
– En ole kovin nostalginen kaveri, vaan katson mieluummin eteenpäin. Se pitää minut liikkeessä kaikkien näiden vuosikymmenien jälkeen, huomauttaa kitaristi.
– Jos kuitenkin mietin vuotta 2025, niin Eternityn synttärien lisäksi The Black Halo -albumi täyttää kaksikymmentä, kun taas Haven viettää 10-vuotisjuhlia. Ehkä siinä voisi todellakin olla jonkinlaisen juhlarundin tai ison levyboksin paikka!
Hypätään vielä Kamelotin varhaisvuosiin, erään kiinnostavan seikan äärelle. Kun yhtyeen juuret alkoivat upota tampalaiseen maaperään 90-luvun vaihteen molemmin puolin, seutukunta tunnettiin death metalin mekkana. Millainen oli heavy- ja power metalin asema Floridassa tuolloin?
– Arvaapa kahdesti, miltä tilanne näytti paikan päällä? Ääniguru Scott Burns nauhoitti lukuisia death metal -klassikoita tampalaisessa Morrisound-studiossa, ja Obituaryn kaltaiset yhtyeet soittivat keikkoja parissa pienessä klubissa… Ja siinä skene periaatteessa olikin, sanoo Youngblood.
– Älä taaskaan käsitä väärin: en väheksy tuon ajan death metal -liikehdintää, mutta se oli lopulta hyvin pienen piirin juttu. Perinteisempi heavy metal taas… Se oli todella suosittua, ja Savatagen, Saigon Kickin ja Crimson Gloryn tyyliset paikalliset nimet menestyivät. Se oli kaiken kaikkiaan hyvin hedelmällistä aikaa amerikkalaiselle uuden liiton heville, ja jos minä jotakin kaipaan, niin juuri näitä aikoja!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/23.
