Amorphisin debyytti The Karelian Isthmus (1992) oli hyvä pelinavaus, mutta kakkoslevy Tales From The Thousand Lakes (1994) oli jotakin aivan muuta. Se räjäytti pankin.
– Kun mentiin tekemään ekaa lättyä Tukholman Sunlight-studiolle Tomas Skogsbergin kanssa, oltiin ihan innoissaan. Että mahtavaa, saadaan tehdä levy, jota voi sitten papparaisena ihastella kiikkutuolissa. Sitten The Karelian Isthmus ilmestyi, mutta muutamaa Suomen-keikkaa lukuun ottamatta oli hiljaista.
– Sitten alkoi Talesin tekeminen. Uudet biisit soundasivat ihan erilaisilta ja me tajuttiin olevamme vedenjakajalla. Että levystä voi tulla kovakin juttu, mutta yhtä lailla se saattaa flopata täysin. Kun albumi oli sitten ilmestymässä, mentiin levy-yhtiön konttorille Saksaan tekemään haastatteluja. Nähtiin siellä Talesin arvosteluja eri maista, ja niissähän levyä hehkutettiin todella huolella.
Tales From The Thousand Lakes vei yhtyeen tien päälle. Ensi vuonna tulee kuluneeksi kolmenkymmentä vuotta Amorphisin ensimmäisistä kiertueista Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
– Olen joskus miettinyt, että kuinkahan ison osan elämästäni olen viettänyt rundeilla: lavalla, takahuoneissa, kiertuebusseissa, lentokentillä ja niin edelleen. Vastaus kuuluu: aika pirun ison.
– Mutta 1994 oli hurja vuosi. Ensin tehtiin Euroopan-rundi, ja suksee oli yllättävänkin kova. Se oli kaikkiaan melkoinen kokemus, sillä en aiemmin ollut käynyt Ruotsia kauempana. Kesällä saatiin tietää, että päästään avausbändiksi Entombedin pitkälle USA:n-kiertueelle. Yhtäkkiä oltiin Losissa Rainbow-baarissa pelaamassa Pac-Mania Lemmyn kanssa. Olihan se ihan käsittämätöntä.
Taivaanrannassa näkyi kuitenkin myös tummempia pilviä, sillä Relapsen kanssa tehty diili osoittautui lähinnä ryöstöksi.
– Vaikka kaikki oli uutta ja ihmeellistä, alkoi mieleen nousta myös ”olisihan tästä kiva saada pennonen tai toinenkin” -ajatuksia. Tales myi erittäin hyvin, ja Amorphis-paidat liikkuivat kovaan tahtiin. Me ei saatu mistään mitään, sillä Relapse oli kaapannut itselleen myös paitamyynnin.
– Seuraavaksi tehtiin levyt Elegy (1996), Tuonela (1999) ja Am Universum (2001), ja koko ajan mietittiin, miten päästään Relapsesta eroon. Am Universumin jälkeen mitta oli lopullisesti täynnä. Ilmoitettiin lafkalle, että joko te vapautatte meidät sopparista tai me lopetetaan.
Relapse päästi kuin päästikin teidät menemään, ja solmitte uuden diilin monikansallisen EMI:n kanssa. Seuraavaksi ilmestyi levy Far From The Sun (2003), mutta aurinko ei edelleenkään paistanut. Ongelmista suurin taisi olla se, että laulaja Pasi Koskinen oli lähtökuopissa.
– Tilanne oli taas kerran haastava, mutta ei haluttu luovuttaa. Mietittiin esimerkiksi instrumentaalilevyn tekemistä, ja sellaiselle olikin aueta hieno sauma, sillä Kalevalan tarinoihin pureutuneeseen Rauta-aikaan oltiin työstämässä jatkoa. Meidän piti kirjoittaa sarjaan musiikkia, mutta sitten koko tv-tuotanto peruttiin.
Vaikka Amorphis-maailmassa oli tuolloin hiljaisempaa, sinulla ei ollut liiemmin vapaa-ajan ongelmia. Soitit nimittäin tuolloin myös Verenpisarassa ja Ajattarassa.
– Amorphis-kiipparisti Sande (Santeri Kallio) ja laulaja Rami Raski ideoivat Verenpisaran, ja herrat pyysivät minut mukaan. Alkuvaiheessa ideana oli soittaa ”jotain muuta” kuin raskasta kamaa, mutta aika pian musa alkoi kuitenkin lipua hevimpään suuntaan. Lopulta mahduttiin aika kivuttomasti sen ajan suomihevin raameihin.
– Toistaiseksi viimeisin albumi Eilinen on kuollut ilmestyi 2011, mutta Verenpisara on edelleen olemassa. Seuraavalle levylle on kirjoitettu vino pino biisejä, ja toivon mukaan saadaan se joskus pihalle.
Miten päädyit Ajattaraan?
– Pasi oli vielä Amorphisin laulaja, kun hän kysyi minua oman bändinsä Ajattaran livekitaristiksi. Tykkäsin yhtyeen primitiivisestä musasta, joten lupauduin messiin. Keikkojen ohella soitin myös Äpäre-studiolevyllä (2006), mutta sen jälkeiset esiintymiset jäivät viimeisiksi. Vedettiin Helsingin Gloriassa, ja Pasi ojensi kätensä turhan provosoivaan asentoon. Olin jo aiemmin ilmoittanut, etten halua olla missään tekemisissä tiettyjen juttujen kanssa, ja Ajattara-pestini päättyi siihen. Kun kerroin muille jätkille ratkaisusta, kohta bändistä lähtivät kaikki muutkin. Pasin versio tosin meni näin: ”Annoin niille vellihousuille kenkää”.
Katsotaanpa sitten paria erikoistapausta. Aloitetaan 90-luvun puolivälistä, kun sinut pyydettiin death metal -solistiksi Waltari-kippari Kärtsy Hatakan työstämään Yeah! Yeah! Die! Die! (Death Metal Symphony In Deep C) -projektiin.
– Nauhoitettiin tarinallinen konseptilevy ja tehtiin muutamia keikkoja. Roolihahmoni nimi oli Computer Brain. Kärtsy myös ehdotti, että päähäni olisi keikkojen ajaksi kiinnitetty tietokoneen monitori, mutta en lämmennyt tälle idealle.
– Se oli hauska projekti, ja arvostin suuresti Kärtsyn luovaa hulluutta. Ihan kaikki eivät arvostaneet, sillä jotkut projektissa mukana olleen Avanti!-orkesterin jäsenistä lähtivät lätkimään treeneistä, kun ne eivät halunneet soittaa ”sellaista paskaa”.
Kärtsy tarjoaa aasinsillan seuraavaankin projektiin. Hän nimittäin toimi basistina Karuselli-kokoonpanossa, joka esiintyi aikoinaan esimerkiksi Helsingin Gloriassa.
– Se oli erikoiskokoonpano, jossa olivat minun ja Kärtsyn lisäksi Rami Raski, Ville Tuomi, Janne Immonen ja Kaitsu Kääriäinen. Messissä olivat myös Kuningasidea-yhtyeen puhaltajat. Meillä oli oma klubi Gloriassa, ja vierailevina laulajina toimivat esimerkiksi Tuomari Nurmio, Marjo Leinonen ja Sami Saari. Vedettiin vanhoja klassikoita ja omia biisejä, ja joku kuvaili juttua ”tämän päivän Rauli Badding Somerjoeksi”. Mainittuja originaalikappaleita ei valitettavasti koskaan nauhoitettu studio-olosuhteissa.
Palataanpa sitten Amorphisin äärelle. Vuosiin 2004–2005 osuneen aallonpohjan jälkeen alkoi nimittäin tapahtua.
– Etsittiin uutta laulajaa intensiivisesti. Kahlattiin läpi hirveä läjä demoja, mutta sopivaa solistia ei löytynyt. Sitten kävi niin, että vanha kaverini Markku Mäkinen toi esiin Tomi Joutsenen nimen. Make oli Sinisthra-yhtyeen kitaristi, ja Tomi taas oli heidän laulajansa. Pirautin sitten Joutsenelle, ja hän lupasi tulla kokeilemaan. Kun mies sitten ilmestyi treenikämpälle, hän näytti ihan siltä, että tuolta jätkältä lähtee. Ja niin muuten lähti.
Siitä alkoi Amorphisin kultakausi, ihan kirjaimellisestikin. Eclipse-albumi (2006) nimittäin myi kultaa pian ilmestymisensä jälkeen.
– Oltiin ihan törkeän innoissaan, kun bändi oli taas iskussa. Ei myöskään haluttu momentumin menevän ohi, ja alettiin paiskia hommia ihan hullun lailla. Se aikakausi tuntuu nykyään aika sumuiselta, sillä me oltiin tien päällä melkein koko ajan.
Mainittu momentum ei ole mennyt vieläkään ohi. Lienee turvallista sanoa, että Amorphis on tänä päivänä tunnetumpi ja suositumpi kuin koskaan ennen.
– Ollaan pystytty pitämään rima korkealla ja osattu tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. Esimerkiksi The Beginning Of Timesin (2011) jälkeen alkoi tuntua, että meidän on pakko keksiä jotain uutta. Seuraava Circle-levy (2013) tehtiinkin sitten uuden tuottajan Peter Tägtgrenin kanssa, ja hommassa oli taas kerran ihan uutta tatsia.
Amorphis rundaa Suomessa joulukuussa, ja osa isoista konserteista on myyty jo loppuun.
– Tuntuu älyttömän hienolta ja vähän ihmeelliseltäkin, että ihmiset tulevat kerta toisensa jälkeen katsomaan meidän touhuja. Voin paljastaa tulevista keikoista sen verran, että luvassa on vähän spessumpia iltamia. Soitetaan totuttua pidempään ja nostetaan settiin joitakin harvinaisempia kappaleita.
Onko Amorphisin seuraava albumi jo mietintämyssyssä? Edellinen levytys Halo ilmestyi 2022.
– Alamme työstää materiaalia ensi vuoden aikana, ja uusi levy ilmestynee 2025. Mielessä on myös eräs tuottaja, eikä se ole kolmesta edellisestä levystä vastannut Jens Bogren. Näyttää siis siltä, että musiikillista pakkaa laitetaan vähän uuteen uskoon.
Bändi on toiminut vuodesta 1990. Ulkopuolelle näyttää kuitenkin siltä, etteivät vuodet paina hartioita vielä millään lailla.
– Kun vedetään jossain Wackenin festivaalilla Saksassa ja naapurilavalla musisoi Saxon, niin nuoreksihan sitä itsensä tuntee. Toisaalta taas: jos joku olisi aikoinaan sanonut, että soitat Amorphisissa vielä viisikymppisenä, niin kyllähän se olisi kuulostanut ihan utopistiselta.
Teksti: Timo Isoaho
Lue koko haastattelu Soundista 10/23.
