KUUKAUDEN DEMO: NERVE END
Nerveend.com
Joensuulainen Nerve End julkaisi debyyttidemonsa pari vuotta sitten, ja silloin yhtye oli liikkeellä kahden miehen voimin. Nyt kokoonpano on kasvanut täyteen mittaan ja sen myötä myös bändin ilme ja olemus on saanut kasvojenpesun.
Nerve Endistä on jalostunut muutamassa vuodessa erinomainen yhtye, jossa yhdistyvät virtuoosimainen taito sävellysten yllätyksellisyyteen. Nerve End kikkailee, mutta juuri sopivasti. Kappaleissa on paljon tarttumapintoja, ja syvällä biisien ytimessä tapahtuu koko ajan koristeellisia ja omaperäisiä asioita. Kappaleiden kerroksellisuus turvaa sen, että biiseistä riittää poimittavaa lukuisiin kuuntelukertoihin. Lisäksi yhtye on kehittänyt joitakin epäkoventionaalisia kuvioita, joiden vaikutus on huikaiseva.
Hienointa Nerve Endin työskentelyssä on se, että kokonaisuus on äärimmäisen vaivattoman kuuloinen. Siinä ei ole mitään päälleliimattua, vaan sävellykset ovat sisäsyntyisesti väkeviä esityksiä, jotka tarjoavat kuunneltavaa moneen lähtöön. Piti sitten arvossa energisyyttä, melodisuutta tai loisteliasta soittoa.
Nerve End julkaisi pari vuotta sitten demon kahden miehen projektina. Eikö Joensuusta löytynyt soittajia, kun ette malttaneet odottaa yhtyeen kokoamista, kitaristi ja laulaja Joonas Kaselius?
– Aluksi meillä oli bändi, mutta se oli sellaista kavereiden kanssa soittelua. Meiltä lähti treenikämppä alta eivätkä soittajat olleet kovin motivoituneita. Päätimme toisen kitaristimme Laurin kanssa tehdä jonkinlaisen ääninäytteen, jonka avulla löytäisimme samoista asioista kiinnostuneita soittajia. Pitkän prosessin aikana harjoittelimme samalla tekemään musiikkia ja halusimme saada aikaan mahdollisimman hyvää jälkeä. Heti julkaisun jälkeen alkoi sana kiertää ja demo ylitti reilusti sille asetetut odotukset. Löysimme soittajat ja myös kuulijakunnan.
Ilmeisesti kuuntelette musiikkia laajalla skaalalla, koska musiikissanne sulautuvat yhteen hyvinkin moninaiset metallin lajityypit, eikä progekaan kai ole teille aivan vierasta?
– Ärsyttää sanoa sama klisee, jota kaikki kokeelliset metallibändit toistavat, mutta minä en hirveästi kuuntele raskaampaa musiikkia. Uutta demoa äänitettäessä vietin kahdeksan tuntia päivässä hevimusiikin parissa, niin vapaalla halusin kuunnella jotain muuta. Kun tutustuin Lauriin, yhteisiä suosikkejamme olivat muun muassa Frank Zappa, Kate Bush ja Pink Floyd. Kuuntelin myös Pekka Pohjolaa. Olen antanut itselleni luvan tykätä ihan kaikenlaisesta. Olemme antaneet vaikutteiden tulla luonnostaan, emmekä tee ratkaisuita sen mukaan, mikä olisi kuuntelijan kannalta helpointa. Teemme biisit siinä muodossa kuin ne soivat meidän ajatuksissamme.
Sovituksenne ovat aika huikeita kaikessa kerroksellisuudessaan. Minkälaista käytännön sovitustyö on?
– Olemme koittaneet panostaa paljon juuri biisien uudelleenkuunneltavuusaspektiin. Ensimmäisen demon kohdalla halusimme, ettei ensimmäisellä kuuntelulla edes tajuaisi kaikkea, mitä demolla tapahtuu. Minä ja Lauri kirjoitamme biisit yksinämme. Teemme biisit todella valmiiksi, eli siellä on synaraidat, lisäkitarat ja aihiot rumpusovituksista. Ensimmäisellä midimuotoisella versiolla saattaa olla 12 instrumenttiraitaa. Sitten raitamäärä yleensä kertautuu sadalla ja katsotaan, mitä päätyy äänitteelle. Ainakaan vielä emme ole työstäneet sovituksia yhdessä treeni-kämpällä.
Mikä merkitys teille on vierailijoilla, kun uudella demolla kuullaan Medicatedin ja Northerin Aleksi Sihvosta?
– Olen itse aina pitänyt levyistä, joilla on vierailevia artisteja. Todennäköisesti joskus tulevaisuudessa julkaistavalla täyspitkällä samanlaisia ideoita käytetään enemmän, ja haluamme mukaan jotain vähän erikoisempiakin instrumentteja.
Yleensä bändit myyvät demojaan ja laittavat korkeintaan näytteitä nettiin, mutta teidän demonne voi ladata ilmaiseksi verkosta. Miksi ihmessä jaatte musiikkianne vastikkeetta?
– Demojen myynnissä liikkuu niin pienet rahat, ettei ole järkevää koittaa rahastaa. Toki myymme cd-versiota, ja digitaalinen ostaminen on mahdollista maksamalla vapaaehtoisen summan. Joku maksaa 50 senttiä, joku kympin, joku taas ei mitään. Moni näyttää ymmärtävän, että tarvitsemme pesämunaa seuraavan äänitteen tekemiseen. Tärkeintä on, että porukka kuuntelee ja tulee keikoille.
Ensimmäiset keikat on juuri heitetty nykykokoonpanolla ja Ilosaarirockin keikka häämöttää tulevaisuudessa. Miltä tuntuu?
– Se oli mahtava uutinen ja on yllättävää, miten paljon meihin luotetaan kotikaupungissa. Kuvittelisin, että festareille buukataan harvoin bändiä, joka ei ole soittanut yhtään keikkaa.
MUUT KATSASTETUT
NATION DESPAIR
www.nationdespair.com
Tamperelaisbändi parantaa demo demolta kuin sika juoksuaan. Bändi yhdistelee raskaita riffejä melodiseen esillepanoon, johon melankolia lyö tärkeän leimansa. Nation Despair on selvästikin kuunnellut ruotsalaisbändejä, mutta suoranaisia vaikutteita bändi ei ole omaan tuotantoonsa imenyt. Ei ainakaan siinä määrin, että suoria vertailukohtia olisi pakko alkaa kaivaa. Yhtye osoittautui jo ensimmäisellä demollaan taitavaksi ja tyylitajuiseksi. Bändi pysyttelee linjassaan. Sen melodiataju ja teemojen käsittely ovat vieneet bändin mittoihin, jotka jo itsessään kasvattavat orkesterista merkittävän tekijän.
Yhtyeen tinkimättömyys ja asenne omaa musiikkiaan kohtaan johtavat nyt siihen, että tällä kerralla ei tarvitse peräänkuuluttaa persoonallisempia piirteitä. Nation Despair lataa pöytään sävykästä, mutta tiukkaa rypistystä, joka ei jätä enää avoimia kysymyksiä.
KALMANTACH
www.kalmantach.fi
Kalmantach on mennyt todella suuren harppauksen eteenpäin edellisestä demostaan. Silloin pari vuotta sitten porilaisyhtye vaikutti lähinnä mielenkiintoiselta. Nyt bändi osuukin sitten napakymppiin. Edellinen demo syntyi kvartettina, mutta runsas vuosi sitten kokoonpano kasvoi uuden laulajan verran. Ilmeisesti laulaja toi mukanaan tuoreutta ja tinkimättömyyttä, sillä tänään bändi liikkuu aivan muissa sfääreissä kuin edellisellä demollaan.
Aivan ensikuulemalta Kalmantach vaikuttaa napakalta yhtyeeltä, joka vakuuttaa ennen kaikkea asenteellaan. Ajan myötä biisit alkavat avautua ja paljastavat porilaisten tekevän harvinaisen sävykästä metallia. Yhtye latoo tiskiin vaikuttavia riffejä, mutta muistaa välillä myös rauhoittaa tahtia maalailemalla lähes akustistyyppisillä osioilla. Kalmantach pystyy operoimaan uskottavasti monenlaisten fiilisten parissa, ja tämä on merkittävä rikkaus etenkin metallin saralla.
FAR’N BEYOND
www.farnbeyond.net
Yksitoista vuotta ja viisi demoa kertovat jo sinänsä jotakin bändin osaamisesta. Helsinkiläisryhmä on ääriperinteisillä ja äärimelodisilla linjoilla. Yhtye yhdistelee osaavasti niin brittihevin kuin voima- ja progemetallin vaikutteita, ja kappaleiden sovitukset ovat äärimmäisen norjia ja jänteviä. Etenkin yhtye hallitsee draamallisten elementtien hyödyntämisen sovituksissaan. Orkesterin kappaleisiin on periaatteessa helppo uppoutua, mutta yhtye ei päästä kuitenkaan liian helpolla.
Sävellyksissä riittää ansiokkaasti pureskeltavaa, ja vaikka bändi pyrkiikin välillä rikkomaan perinteisimpiä lajityypin kaavoja, hieman uskaliaampi ote olisi paikallaan. Vahvasta tunteen palosta huolimatta Far’n Beyond pelaa hieman varman päälle, vaikka näinkin kokeneella orkesterilla pienet riskit saattaisivat hyvinkin antaa sen kaivatun viimeisen silauksen kappaleisiin.
ABYSMALIA
www.abysmalia.com
Progea ja death/thrashia samassa paketissa unohtamatta väläyksenomaisia jenkkivaikutteita. Abysmalian resepti on joltisenkin omaperäinen, vaikkakaan ei totaalisen ainutlaatuinen. Sen sijaan ainutlaatuinen on Abysmalian tapa tuottaa musiikkia. Ydinkolmikon lisäksi demolla esiintyy runsaasti vierailijoita, ja musiikin toteutuksessa hyödynnetään reilusti konepohjaista osaamista. Moiseen konseptiin ei metallissa yleensä törmää.
Bändivetoiseen toimintaan verrattuna Abysmalia on pikemminkin tuotantoryhmä ja studiojoukko, jonka tarkoituksenakaan ei ole keikkailla. Ristiriita metalligenren perinteisen mallin kanssa on ilmeinen, kun yleensä yhtyeiden keskeinen tavoite on esittää musiikkiaan livenä. Puhtaasti musiikillisilla ansioilla mitattuna yhtyeen taiteelliset arvot ja päämäärät ovat erittäin korkealla ja tavoittavat myös ainutlaatuisia piirteitä.
Bändi hyödyntää laajaa vaikutteiden kirjoa, mutta hallitsee kokonaisuuden. Lisäksi orkesteri kokeilee rohkeasti pysytellen kuitenkin itse itselleen asettamien raamien sisällä. Näillä ansioilla Abysmalia voisi hyvinkin tavoittaa kiinnostuneita kuulijoita, vaikka ei lavoilla esiintyisikään.
TORA
www.toraband.com
Tora keksi nokkelan konstin noin vuoden takaiselle debyytille ylittääkseen uutiskynnyksiä. Bändi nimittäin teki metalliversion Lady Gagan Judas-biisistä. Startista tuli siis rivakampi, mutta kyllä oululaiset olisivat ennen pitkää omillakin musiikillisilla ansioilla tavoittaneet yleisöä.
Bändin melodeath soi ravakasti ja bändi osuu usein hyvän biisin ytimeen. Sovitukset sisältävät sopivasti laaksoja ja kukkuloita, ja biiseissä on melodioidensa ansiosta tiettyä uljautta. Bändi on vielä nuori, mutta soittajien kokemuksen ansiosta kappaleet etenevät sujuvasti, ja esityksessä on ilmeikkyyttä.
Torasta voi kuitenkin haistaa, että bändillä riittää rahkeita vieläkin napakampaan esillepanoon. Ainakin bändi asettaa itselleen riman korkealle mitä tulee biisien ja sovitusten laatuun.
NODDING SKY
www.noddingsky.net
Turkulaisbändin jäsenten piti aluksi soitella covereita, mutta kun omia biisejä alkoi löytyä takataskusta, muiden musiikki sai jäädä. Nodding Sky ajatteli alkuun soitella Amorphista, Sentencediä, Primordialia sekä Opethia, ja kaikkien vaikutteita kuuluu jossain määrin demolta. Bändi on kuitenkin löytänyt jo oman tyylinsä, joka luotaa tummasävyistä, folkmetallihenkistä fiilistelyä ja josta löytyy myös niitä alati tärkeitä rankaisevampiakin osia.
Nodding Sky on sopivassa määrin omaperäinen. Se uskaltaa kurkistaa myös metallin raja-aitojen tuolle puolen, vaikka ei koekaan tarpeelliseksi astua kovin kauas tutulta maaperältä. Yhtyeen jäsenillä on taustaa muista bändeistä, mikä kuuluu paitsi bändin soitossa myös tavassa käsitellä kappaleitaan. Sävellykset on rakennettu pieteetillä, ja kappaleista löytyy paljon myös ilmavuutta. Nodding Sky on jälleen osoitus siitä, miten aina ei tarvitse pitää kovinta meteliä antaakseen itsestään rankan käsityksen.
TYRANT DISCIPLE
Myspace.com/tyrantdisciple
Pohjanmaalla on kasvanut kahdeksassa vuodessa mallikelpoinen thrashin ja deathin saralla puuhasteleva bändi. Lastentaudit ovat kaukana takana ja vuosien työ on hionut niin bändistä, biiseistä kuin sovituksistakin tyylisuunnan perusasiat taitavasti kiteyttävän ryhmän.
Yhtye lataa heti aloitusraidallaan niin tukevasti päin näköä, että kahden muun biisin tarkastelu menee aluksi ensimmäisen biisin jälkimainingeissa fiilistellessä. Tyrant Disciple toimii kuin oppikirjan neuvomana, hyvässä ja pahassa. Bändi toimii kaikilla tasoilla hyvin, mutta biiseihin alkaa lopulta kaivata joitakin selkeämmin muista erottavia piirteitä.
Demon äänittämisen jälkeen miehistö on osin vaihtunut. Toivottavasti uusi laulaja pystyy esiintymään yhtä vakuuttavalla asenteella, mutta hieman monipuolisemmin.
PSYCHOPARALYSIS
www.myspace.com/psychoparalysis
Psychoparalysis yllättää mukavasti niin sanotusti puun takaa. Bändi on vuosien mittaan hionut deathmetalinsa iskukuntoon, joten alun täräys ei sinänsä tule yllätyksenä. Sen sijaan demon muut tapahtumat saavat aistit virittymään.
Vanhan liiton deathia piiskaava ryhmä kunnioittaa perinteitä, mutta se kunnioittaa myös itsemääräämisoikeuttaan sikäli, että vantaalaiset vääntävät vaikutteensa itsensä näköiseen muottiin. Biisit eivät ole pelkkää suoraa mättöä, vaan bändi pystyy hienosti pitämään tunnelmaa piinallisen korkealla seesteisissä laaksopaikoissakin. Eikä liika levollisuus pääse johdattamaan liialliseen raukeuteen, sillä bändi herättää pistämällä uudestaan pataan aivan oikeassa kohdassa.
Psychoparalysis ei ole vielä kuitenkaan täydellinen. Vaikka asenne on kohdallaan, tinkimättömyydelle on vielä sijaa ja laulupuolellakin on skarppaamisen varaa.
SORKKA
www.sorkka.net
Sorkka on keksinyt oivallisen tavan nimetä demonsa: debyytti oli tietenkin Ensimmäinen Jae ja kakkosdemo on puolestaan Toinen Jae. Bändin ei tarvitse koskaan miettiä levyilleen nimiä ja nimestä vielä ilmenee, monesko on kyseessä.
Parin vuoden ikäinen kokoonpano vetää deathia hieman Göteborg-tyyliin. Melodiset riffit tarttuvat takkiin takiaisen tavoin. Bändi vannookin melodioiden varaan, vaikka örinälaulu ei niitä ehkä kaverikseen kaipaisikaan. Bändi on kokonaisuutena taitava, joskin erityisesti soolokitaran loisteliaan sulavalinjaisuuden äärellä viihtyy.
Biisit eivät vain yllä yhtyeen muun erinomaisuuden tasolle. Syy on erityisesti siinä, että bändi ei paneudu kunnolla oikeastaan mihinkään vaikutteidensa rippeisiin, vaan pyrkii niin sanotusti maksimoimaan voittonsa. Sorkka ei ole ainakaan vielä ulosmitannut itseään, mutta kun tarjontaa rintamalla riittää, tällaisenaan Sorkan paukut saattavat loppua ennen aikojaan.
REVERIES END
www.reveriesend.net
Reveries End on ehtinyt kokea debyyttidemonsa julkaisemisen jälkeen jo menetyksen, kun yhtyeen toinen kitaristi päätti keskittyä muihin puuhiin. Demolla vielä kvintettinä esiintyvä yhtye on vuoden iästään huolimatta saanut hyvin juonen päästä kiinni.
Bändin tunnelmallisessa melankoliametallissa syksyiset sävyt liitävät kepeästi pienissä pyörteissä ja parhaimmillaan yhtyeen tunnelmoinnissa on kohtuullisen latautunut ote. Yhtyeen palaset ovat kuulasta naislaulua myöten kohdallaan, mutta jotakin jää vielä puuttumaan.
Reveries Endiltä on lupa odottaa vielä antaumuksellisempaa heittäytymistä sävellystensä syövereihin ja sovitusten keinovalikoima kaipaa lisää pikantteja yksityiskohtia. Yleensä tällaiset asiat korjautuvat ajan myötä bändin hitsautuessa yhteen. Silti Reveries End näyttää, että potentiaalia on muuhunkin kuin vain kulkemaan kaltaistensa joukon jatkona.
KOMI BELL
Komi Bell on ainakin toistaiseksi puhtaasti projektiluonteinen kokeilu. Sävellykset ovat yhden miehen käsialaa ja toteutus kahden miehen. Laulajia sen sijaan löytyy neljä, joista yksi on miesääni. Biisit edustavat ilmavaa ja kuulasta metallissävytteistä progeilua.
Sävellykset ovat toimivia ja kunnianhimoisia, joissa on asiaankuuluvasti jätetty reilulla kädellä tilaa lauluosuuksille. Yritys on jo ajatuksen tasolla erinomainen, ja toteutuskin pystyy hyvin osoittamaan, mitä on tavoiteltu. Juuri laulut ovat Komi Bellin suola ja sydän. Äänet soivat yhdessä tavattoman hienosti. Laulusovitukset ovat pääsääntöisesti onnistuneita. Lauluosuudet tavoittavat huikeita sfäärejä, mutta paikoin sovitukset voisivat olla rohkeampiakin.Komi Bellin biiseissä on kokonaisuutena sisäänrakennettua mahtipontisuutta, joka ei perustu kosketinmattoihin. On heppo kuvitella, miten suurelta kokoonpanon ”oikea” levy voisi kuulostaa, eikä se silti tarvitsisi kummallisia silmänkääntötemppuja.
NICUMO
facebook.com/nicumo
On helppo kuvitella, miten bändi innostuu omista biiseistään ja fiilistelee niiden äärellä sulkien samalla korvansa kaikelta ulkopuoliselta. Toiseen demoonsa ehtinyt Nicumo on tunnelmallisen tummasävyisen rockmetallin varsin suvereeni taitaja.
Biisit on notkeasti sävellettyjä ja sovitettuja. Yhtye tietää täysin tarkalleen, missä vaiheessa biisiä pitää mitäkin tapahtua. Nicumo käsittelee kappaleitaan pieteetillä ja silti latautuneesti. Nicumo olisi suorastaan loistava valmis yhtye, ellei meillä olisi Charonia. Tai Poisonblackia. Tai jopa Sentencediä. Parhaimmillaan Nicumo pystyy melkein ajamaan muutamien esikuviensa rinnalle, mutta ei missään tapauksessa ohi.
Nicumo tarvitsee ehdottomasti omaperäistä ilmettä voidakseen asettua markkinoille ja tavallaan olisi sääli, jos moisen puutteen takia bändi menettäisi mahdollisuutensa.
FREEDOMINATION
freedominationband.net
Harva demotason orkesteri pääsee kehumaan sillä, että oikea nimimies on saatu sooloilemaan demolle. Freedominationin perustaja Timo Ahlström on ihaillut James Hetfieldin, Dave Mustainen ja Annihilatorin Jeff Watersin taituruutta ja he ovat innoittaneet miehen perustamaan oman bändin. Tällä yhtyeen kakkosdemolla Jeff Waters sitten vetäisee yhden kitarasoolon ja kertoo samalla paljon siitä, mistä Freedominationissa on kysymys.
Biiseissä on hyviä aineksia, ne jäävät suhteellisen hyvin mieleen soimaan ja kappaleet on sovitettu, kuten tyyliin kuuluu. Freedomination on kaikin puolin taitava bändi. Mitä nyt laulu ehkä kaipaa hieman enemmän sävyjä, ja bändin asenne voisi olla hieman tymäkämpi.
Paljosta hyvästä huolimatta Freedomination jää hieman harmaaksi ehkä turhankin rennon soittelun ansiosta. Muusikot osaavat hommansa paremmin kuin hyvin, mutta otteen soisi olevan palavampikin. Huomionarvoisaa on, että ei se Jeff Waters nyt mitenkään erityisesti muun bändin joukosta edukseen erotu.
BULLET ESCAPE
www.soundcloud.com/bulletescape
Kemiläisbändi on hionut miekkaansa kolmisen vuotta ennen debyyttidemoaan. Bullet Escape pistelee heviä kasarimalliin rock-asenteella, jossa on hyppysellisen verran myös vanhan liiton goottipiirteitä. Melodioilla on keskeinen asema bändin biiseissä, joskaan mitään kovin ainutlaatuista bändi ei vielä pysty tarjoamaan. Bändi on soittotaidoiltaan hyvässä kuosissa, tosin soolokitaristi sortuu välillä yliyrittämiseen ja vaikuttaa siltä kuin sormet olisivat ajatusta nopeampia. Kaiken kaikkiaan yhtye kaipaisi rentoutta ja pilkettä silmäkulmaan, koska bändin pullisteleva asenne menee melkein komiikan puolelle.
VALENTFOE
www.facebook.com/pages/Valentfoe
Valentfoe edustaa Oulu-metallissa hieman poikkeavaa linjaa syystä, että bändi ei soitakaan örinämetallia tahi voimametallia. Yhtyeen henkilökunta on hankkinut kannuksensa muissa ryhmissä, ja tyyliksi on valikoitunut progesävytteinen ja vahvasti melodioihin nojaava keitos, johon yhtye on saanut ladatuksi väkevän tunnelman.
Biisit ovat kiehtovia, sopivasti omaperäisiä ja mielenkiintoisesti toisiinsa nivoutuvia kokonaisuuksia. Musiikista huokuu stadion-kokoluokkaan sopivaa voimaa, vaikka sen vastapainona voikin aistia kaunosieluista pienimuotoisuutta. Laulajan työskentely valitettavasti heikentää oleellisesti kokonaisvaikutelmaa. Periaatteessa mies suoriutuu tehtävästään, mutta vokalistin äänivarat tuntuvat koko ajan loppuvan kesken. Bändi hyödyntää naislaulua taustoissa, jotka vaikuttavat ajavan päävokalistin ohi. Mikäli bändi kykenee sopeuttamaan laulun musiikkiinsa, yhtye voi tarjota miellyttävän ja haasteellisen kuuntelunautinnon.
THE MIDWINTER
www.themidwinter.com
The Midwinter kuuluu ehdottomasti demopalstalla esiintyneiden bändin vanhimpien joukkoon. Orkesterin sai alkunsa tasan 20 vuotta sitten, mutta väliin mahtuu vuosikausien tauko. Muutoinkin toiminta on ollut epävarmalla pohjalla, mutta runsas vuosi sitten tunnelin päässä alkoi näkyä valoa. Alkuaikoina bändi soitti deathin ja thrashin sekoitusta, välillä melodisempaa ja nyt tyyli on palannut juurilleen. Bändin biisit ja toteutus ovat peruskauraa. Tyylisuunnan kommervenkit on hallussa ja soittajat tietävät, mitä tekevät. The Midwinter tekee vakaata jälkeä, mutta siihen se sitten valitettavasti jää. The Midwinterin kappaleet ovat hieman harmaita, eikä yhtye pääse prameilemaan sovituksillaankaan. Omaperäisyydelle olisi nyt sijaa.
NODIAN
Ähtäriläisbändi vetelee blackia, mutta orkesteri ei mahdu kovin ahtaisiin lokeroihin, sillä yhtye on saanut vaikutteita laajemmaltikin ilman, että niitä voi kovin tarkkaan edes nimetä. Kolmisen vuotta toimineen yhtyeen biisien perusajatukset ovat helposti löydettävissä ja synkkyyteen taipuvaiseen musiikkiin on saatu ladatuksi kohtalaisen hyviä jännitteitä. Vaikka kappaleiden rungot kuulostavat kiehtovilta, sovituspuolella yhtye voisi vielä laajentaa ilmaisuaan reilustikin. Toisaalta kuitenkin yksioikoisuudellakin on puolensa, mutta tylytykseltä voi siinä tapauksessa toivoa jämerämpääkin otetta.
KÄTYRI
www.katyri.com
Kätyriä voi pitää hieman outona lintuna metallibändien joukossa. Yhtyeen habitus muistuttaa lähinnä veneiden alla asustavien herrojen huumorijoukkiolta, mutta biisejä kuunnellessa vakuuttuu nopeasti siitä, että huumori pelkästään ei siivitä bändin paloa musiikkiin. Kätyrin leirissä on riittänyt keikkaa nimekkäidenkin bändien seurassa muuallakin kuin Oulun seudulla. Yleensä keikat hiovat yhtyeitä tehokkaasti. Kätyri oli jo neljä vuotta sitten tarkastetulla demollaan kohtalaisen tiivis ryhmä, mutta keikkailun olisi voinut kuvitella suuremmankin muutoksen bändin yhteistoimintaan. Biiseissään bändi tavoittelee hetkittäin useampiakin sävyjä kuin suoraviivaisessa örinämetallissa yleensä ja muutama naseva koukkukin sävellyksiin on löytänyt tiensä. Silti kokonaisuutena Kätyri ei vaikuta järin vakuuttavalta bändiltä, vaikka miten vakavasti se musiikkia tekisikin eikä käsityksen muuttamista edesauta sekään, että kappaleet kuitenkin kaipaavat enemmän sävyjä runkojensa ympärille.