THE HEATONS
Raahen The Heatons soittaa amerikkalaistyylistä, esimerkiksi The Killersiin tai Vampire Weekendiin verrattavaa indie rockia. Sävellyksestä soittoon ja soundiin bändi tekee todella ammattimaisen vaikutelman. Ainoa mikä vähän rokottaa kokonaisuutta on laulajan rallienglanti. Toisaalta se myös tuo omaa väriä bändin muuten erittäin jenkkityyliseen soundiin. Kingdom of the Sun on hyvin sävelletty ja sopivan kompakti kolmeminuuttinen rock-biisi, joka sisältää hyviä melodioita ja mukaansatempaavan kertsin. Hieno bändi.
THE REALITY MACHINE
The Reality Machine on tuore kaksihenkinen heavy metal -bändi, jonka tarkoitus on tulevaisuudessa ottaa lisää jäseniä ja muuttua studioprojektista keikkailevaksi bändiksi. Rainmakerin perusteella luulisi halukkaita soittajia löytyvän. Bändin kasarihevi on kerrostettuine kitaramelodioineen todella perinnetietoista ja hyvin sävellettyä. Lisäksi laulajan hevikiekuminen on erittäin tasokasta ja musiikkityyliin sopivaa. Jos jostain täytyy valittaa niin biisin ilme on vielä vähän demomainen. Asian kuitenkin luulisi korjaantuvan bändikokoonpanon järjestymisen myötä. Itse biisi on erinomainen.
instagram.com/therealitymachineband
PRIMA FURIA
Tuusula / Kauhava -akselilla toimiva Prima Furia kertoo saatteessaan tekevänsä melodista death metalia. The Streamin perusteella genremääritelmä tuntuu kuitenkin vähän harhaanjohtavalta. Bändin nopeatempoisesta ja punkahtavasta ulkoannista puuttuvat matalat taajuudet ja raskas äänimaailma. Demomaisen raa’at soundit ja softasyntikat viittaisivat enemmän bläkkikseen, mutta sävellyksenä biisi on enemmän industrial metal -tyylinen. Laulajan karjunta on sopivan äkäisen kuuloista ja mekaanisen pysäyttämättömän kuuloiset kitarariffit toimivat, mutta kokonaisuus jättää vähän keskeneräisen tunteen.
KARAHKA
Järvenpään Karahka kertoo vaikutteikseen 70-luvun hard rock -yhtyeet. Possessedin perusteella bändi tuntuu käyttävän vaikutteitaan hyvin samalla tavalla kuin ysärin grungebändit. Ehkä kaikkein eniten Possessed tuo mieleen Soundgardenin. Bändin murisevat kitarat ja Sabbath-riffit toimivat hyvin, mutta tekemistäkin vielä löytyy. Soitto on paikoin aika horjuvaa ja sävellyksenä Possessedista ei sen päätyttyä jää kovin paljon mieleen.
Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.