Demoefekti 2/2024

Vuoden ensimmäisessä Demoefektissä Tedline, Anton Haring, Piennar ja Fuzzbunnies.
14.1.2024 14:23

TEDLINE

YouTube video

Kemin Tedline soittaa rehellistä raskasta rokkia punkilla otteella. Lähimpiä vertauskohtia olisivat varmaan Bon Scottin aikainen AC/DC ja Motörhead. Kyseisistä artisteista pitävien korviin Tedlinen erittäin mukavasti rullaava soittokin varmasti kuulostaa hyvältä. Vaikka Thirsty Manin AC/DC-tyylinen huudatuskertsi toimiikin erinomaisesti, ei biisi kuitenkaan kokonaisuutena ole ihan mainittujen bändien veroinen. Tedlinellä on kuitenkin niin hyvä ote ja hyvä asenne, että kannattaa pitää yhtyeen nimi muistissa. Livenä bändi olisi varmasti elementissään.

Tedline Facebook

ANTON HARING

YouTube video

Helsinkiläisen Anton Haringin Kaikki hyvin -biisin polkaistessa käyntiin mieleen tulee ensin Vampire Weekendin ja Pains of Being Pure at Heartin kaltaisia amerikkalaisia indie-artisteja. Suomenkielisen laulun alettua biisin yleisilme alkaa kuitenkin muuttua. Niin Haringin kuin vierailevan Anges Tannerinkaan laulusuoritukset eivät taivu kovin moneen nuottiin eikä kappaleen isoista melodioista siten saada kaikkea tehoa irti. Soundit ovat vähän demomaiset ja yli 5-minuuttisessa biisissä on liikaa osia. Monet melodiat ovat kuitenkin mukaansatempaavia ja muutenkin ideaa on keskivertoa enemmän.

instagram.com/antonharingmusic

PIENNAR

YouTube video

Piennar on tamperelainen vuonna 2018 perustettu indie rock -yhtye. Linnut-biisissä on täysin ammattimainen ote niin soiton, soundien, sävellyksen kuin sovituksenkin puolesta. Raastavan laulusuorituksen ansiosta kuuntelukokemuksesta ei kuitenkaan tule liian helppoa. Jos John Lydonin ja Diamanda Galasin kaltaiset atonaaliset laulajat tuntuvat aina hallitsevan tarkasti oman instrumenttinsa, jää Pientareen Tiina Koskisen ilmaisusta epävarma olo siitä kuulostaako se tarkoituksellisesti siltä miltä kuulostaa. Biisin taustat eivät ainakaan tunnu tukevan sen tyylistä laulusuoritusta.

facebook.com/piennarmusiikki

FUZZBUNNIES

YouTube video

Etelä-Pohjanmaan Lapualta ponnistanut Fuzzbunnies vaikutti alunperin vuosien 1987 ja 1991 välillä. Nyt bändiltä on pitkän tauon jälkeen taas uutta musiikkia The Lights of Gracelandin muodossa. Kuten biisin Elvikseen viittaavasta nimestäkin voisi päätellä, on kyse vanhan kunnan rock ’n’ rollista. Soitto pelaa mallikkaasti ja sounditkin ovat ihan hyvät, joskin miksaus voisi olla selkeämpi. Isoin ongelma on kuitenkin biisin americana-fiiliksestä vahvasti vieraannuttava rallienglantimainen laulusuoritus. Viisiminuuttinen biisi myös kaipaisi isompaa kertsiä tai jonkinlaisia koukkuja.

fuzzbunnies.wordpress.com


Soundin Demoefektissä nostetaan joka toinen viikko esiin muutama kiinnostavin demo. Demosetänä toimii Nuutti Heiskala.
Ohjeet demojen lähettämiseen löytyvät täältä.